Arki on joskus raskasta ja päivät etenkin näin marraskuussa pimeitä ja sateisia. Sumu ei tänäänkään ole juuri hälvennyt ja maisema on ollut ankea ja ulkoilu yhtä kurassa loiskuttelua. Koiratkin haluaisivat lekotella vain olohuoneen sohvalla ja nauttia takassa loimuavien halkojen lämmöstä. Lapset odottavat malttamattomina joululomaa ja mieskin painaa niska limassa töitä.

Joinakin aamuina jopa kaltaiseni aamuvirkun on hankala nousta sängystä ylös, kun peiton ulkopuolinen maailma tuntuu kylmältä ja kovalta. Sänky kutsuisi jäämään vielä hetkiseksi tai vaikka kahdeksikin. WC on remontin alla ja siellä asioiminen on tyly herätys uuteen aamuun. Olemmekin raahanneet kaikki välineet keittiöön aina hammasharjoja ja deodorantteja myöten...

Työelämä on harvinaisen puuduttavaa juuri nyt ja joskus joutuu todella kasaamaan motivaatiota jaksaakseen lähteä työvuoroon sillä iloisella ja positiivisella mielellä, joka minulle on niin ominaista. Sosiaalista elämää ei pahemmin ole ehtinyt viettämään ja kalenteria täytetään jo hyvän matkaa seuraavan vuoden puolelle.

Tänään sitten nautin harvinaisesta herkusta ja istuin rauhassa hyvän ystäväni seurassa päiväteetä juoden. Ystäväni mies sekä lapsikatras häärivät siinä ympärillä ja osallistuivat ajoittain keskusteluun kukin omalla panoksellaan. Leivoin pellillisen porkkanamuffinseja viemisiksi ja sainkin tarjoiltua ne suoraan uunista otettuina lämpimäisinä. Tunnelma oli kodikas ja rauhallinen. Pihalla tallusteli jos jonkinlaista eläintä ja taisipa siinä jaloissa kissakin pyörähtää tervehtimässä.

Ystäväni elää omaa unelmaansa. Hän on tehnyt hirvittävän määrän työtä sen eteen ja vieläkin vyyhdissä on irrallisia langanpätkiä, joita keriä. Hän on eräs minun suurimmista innoittajistani niinä hetkinä, kun tuntuu, ettei tämä elämä etene mihinkään ja kierrän samaa uraa ties kuinka monetta vuotta peräjälkeen. Hän on ilmielävä esimerkki siitä, miten elämä kulkee eteenpäin ja unelmiaan voi tehdä todeksi. Sen eteen on vain nähtävä vaivaa.

Vietin parituntisen jutellen ystäväni kanssa. Kuulumisia vaihdettiin, tulevaisuuden suunnitelmista puhuttiin. Siinä tuli naurettua ja herkistyttyä yhteisten asioiden äärellä. Ystäväni luota lähtiessäni pohdin, että pitäisi useammin pysähtyä hengittämään ja ottaa aikaa niiden asioiden arvostamiselle, jotka elämässä ovat hyvin juuri nyt. Kaiken voi menettää niin pian, niin äkisti. Eikä kaikkea menetettyä saa takaisin, kaikki ei ole korvattavissa.

Mitä ihanaa elämässäni siis on juuri nyt? Minulla on ihana aviomies, jonka uskon rakastavan minua ehdoitta hamaan loppuun saakka. Hän on sentään pysynyt vierelläni kaikki nämä vaikeat vuodet ja kestänyt liittoa rikki repineet kriisit. Minulla on mitä ihanimmat lapset, kaksi omalla tavallaan täydellistä äidin kultaa. Minulla on ympärilläni ihmisiä, jotka arvostavat minua ja uskaltavat sen myös sanoa. Minulla on terveyteni ja toimintakykyni. Taloudellinen tilanne juuri nyt on vakaa ja perustoimeentulo turvattu.

Kuitenkin kaikkein suurimmat voimavarani ovat tulevaisuuden suunnitelmat, unelmat ja kaikki se, mikä vielä on edessä. Lapset kasvavat päivä päivältä, heidän kehitystään on mahtava seurata. Minulla on tulossa onnellisia vaikkakin varmasti myös haastavia vuosia mieheni vierellä. Minulla on suunnitelmia kouluttautumisesta sekä elinkeinon hankkimisesta sen työn parissa, jonka koen itselleni kaikkein läheisimmäksi ja tärkeimmäksi, jossa koen olevani hyvä. Minulla on selkeä mielikuva siitä, millaisessa paikassa haluan elää ja millainen elämä on meille riittävän hyvää.

Ja sitten kaikki ne pienet, ihanat asiat... Se että maailmassa on musiikkia, joka saa minun sieluni laulamaan, se että maailmassa on kauneutta ja turmeltumattomuutta... 

Minä uskon - olen päättänyt uskoa - parempaan huomiseen ja siihen, että valtaosa ihmisistä on hyviä. Minä uskon rakkauteen ja toisten kunnioittamiseen. Siihen, että jokaisella on oikeus kasvaa sellaiseksi ihmiseksi, joka hän parhaimmillaan voisi olla.

Tänään olen ollut kiitollinen niin monesta asiasta, muistellut kaikkea ihanaa ja hyvää elämässäni. Olen tuntenut myös haikeutta siitä, että jotkut ovat jo tästä maailmasta poistuneet, toiset vain kävelleet ulos minun elämästäni. Tänään olen taas muistanut, miten onnellista on saada elää ja nauttia.

Ehkä tämä on oire loppuunpalamisesta ja minun pitäisi hidastaa tahtia ennen kuin sekoan lopullisesti. Toisaalta tällainen ajoittainen pysähtyminen tärkeiden asioiden äärelle ja sen muistelu, millaisen tien onkaan jo kulkenut, tekee kaikille hyvää. Muistakaa arvostaa itseänne ja toisianne, nauttia elämästä ja rakastaa jokaisena päivänä niin paljon kuin suinkin ehditte <3