Meillä harrastetaan. Se on vähän kuin perusoletus tässä perheessä. Kaikilla on jotakin, mistä pitävät erityisen paljon ja mikä auttaa nollaamaan päätä arjen hulinoista. Harrastukset eivät ole sinällään tavoitteellisia vaan niiden kautta haetaan elämään nautintoa ja elämyksiä, parhaassa tapauksessa ne antavat hyviä sosiaalisia suhteita, kartuttavat tietotaitoa sekä tukevat ihmisen hyvinvointia ja itsetuntoa.

Harrastuksen ei myöskään tarvitse olla mitään suureellista, mitä tehdään porukassa kodin ulkopuolella. Harrastus voi olla myös hyvin yksilökeskeistä ja oman kodin suojissa tehtävää. Ensimmäiseksi mieleen tulevat lukeminen ja kirjoittaminen, piirtäminen ja musisointi.

Meillä lapsia on tietoisesti ohjattu harrastusten pariin, mutta valinta on aina ollut lapsen oma. Esikoista rohkaistiin musiikin pariin, koska hän on musikaalisesti lahjakas ja kovasti musiikista pitää. Harrastusta hän ei ainakaan vielä siitä kuitenkaan ole itselleen halunnut vaan nauttii edelleen musiikin kuuntelemisesta ja ajoittaisista soittosessioista. 

Kuopus on olemassaan sellainen elohiiri ja ylitsepursuavan energinen, että tähtäsimme ensimmäiseksi liikunnallisten harrasteiden pariin, mieluiten johonkin, missä samalla oppisi odottamaan ja joutuisi olemaan sosiaalinen ja toiset huomioonottava. Kuten Esikoisenkin kohdalla, vanhempien ensimmäinen ajatus siitä, mistä lapsi voisi omien ominaisuuksiensa perusteella innostua, meni hutiin. Kuopus ei innostunut minkäänlaisista joukkuepeleistä tai ohjatusta urheilusta.

Ensin löytyi sopiva juttu Kuopukselle. Minä rakastan tanssimista ja kävin pitkään kerran tai kahdesti viikossa tanssistudiolla tanssimassa, ihan opettajan kanssa. Kerran sitten oli "pakko" ottaa Kuopus mukaan, kun mies oli Esikoisen kanssa omissa menoissa eikä Kuopukselle ollut hoitajaa tarjolla sormia napsauttamalla. Lapselle varattiin mukaan värityskirja, kynät sekä muutama palapeli, jotta malttaisi odotella sen tunnin. Eipä otettu edes esille niitäkään tarpeita. Sinne se poika tuli tanssisaliin mukaan ja sille tielle jäi. Tuolloin 4-vuotias poikani ihastui tanssimiseen ja on sen jälkeen harrastanut sitä lapsiryhmässä kerran viikossa. 

Miltei heti Kuopuksen löydettyä oman juttunsa, innostui Esikoinenkin harrastamaan viikottain. Sekin harrastus löytyi minun harrastukseni kautta, kun Esikoinen lähti mukaan hevostallille poneja katsomaan. Heti kohta oli pojalle jo varattu ensimmäinen ponitunti ja niillä käydään nyt kerran viikossa. Nyt menneenä kesänä myös Kuopus innostui poneista ja käy samalla ponitunnilla Esikoisen kanssa.

20140923_131339.jpg

Meillä on siis kaksi poikaa, jotka molemmat harrastavat hevosia ja toinen tanssia. Tilastojen valossa minun poikani edustavat vähemmistöä molemmissa harrastuksissa. Eikä se haittaa kumpaakaan sentin vertaa.

Perheen yhteisenä harrastuksena me käymmä uimassa niin usein kuin ehdimme ja harrastamme RC-autoja. Ne ovat sellaisia koko perheen yhteisiä puuhia, mistä kaikki pidämme. Vaikka mieheni ei osaakaan uida, viihtyy hän hyvin lasten kanssa uimahallissa ja lastenaltaassa. Poikien kanssa usein yllytämme isää menemään aikuisten uimakouluun, mutta ei vielä ole sinne innostunut lähtemään.

Kaikki harrastaminen perustuu vapaaehtoisuuteen, vaikka toki siihen ohjataan vanhempien taholta. Ainakaan vielä eivät lapset ole vaikuttaneet ylikuormitetuilta harrastustensa vuoksi vaan päinvastoin ne tekevät tehtävänsä ja auttavat nollaamaan arjen paineita ja odotuksia. Vaikka sekä ratsastus että tanssi ovat motorisesti haastavia ja niiden harrastamiseen kuuluu aktiivinen oppiminen ja kehittyminen, emme ole pitäneet lajissa edistymistä millään tasolla tärkeänä. Se tulee siinä iloisen tekemisen sivutuotteena, kun on tullakseen.

Nykyisin kovasti puhutaan - ja hyvä onkin, että puhutaan! - siitä, miten lapset ovat ylikuormitettuja. Ensin on pitkä päivä päiväkodissa tai koulussa ja iltapäiväkerhossa. Vaihtoehtoisesti lapset ovat pitkiä aikoja yksin kotona, mikä sekin on jännittävää ja pieni stressin aihe. On läksyjä ja koulusta tulevaa painetta. On kavereita ja heidän mukanaan tuomaa ryhmäpainetta ja tarve olla vertaisryhmän hyväksymä ja pidetty. Siihen päälle tulee vanhempien kiire, stressi ja ajoittainen väsymys. Ja vielä pitäisi harrastaa! Kyllä siinä pieni ihminen koville joutuu.

Meillä, kuten mainittua, lapset ovat todella vähän päivähoidossa, koska miltei aina on toinen vanhemmista kotona. He siis pikemminkin kaipaavat harrastuksia kuin rasittuvat niistä. En myöskään koe, että kerta viikossa mielekästä tekemistä olisi liikaa sellaisellekaan lapselle, joka olisi kokopäivähoidossa. Sitä aktiivisempaa harrastamista harkitsisin kyllä jo tarkkaan. Aidan takaa on kuitenkin helppo huudella ja perheen tilannetta (tai lasta) tuntematta ei voi oikeasti kovin päteviä ohjeita antaa. Meille tämä harrastusmäärä on sopiva juuri tällä hetkellä ja lapset ovat tyytyväisiä. Toki he väsyvät harrastuksissa, mutta se kai on liikunnallisen tekemisen osittainen tarkoituskin. Tätä kompensoidaan sitten aikaisemmalla nukkumaanmenoajalla ja harrastuspäivän rauhoittamista kaikelta muulta. Että ei esimerkiksi lähdetä ruokakauppaan ennen tai jälkeen hevostelun vaan ostokset hoidetaan joku toinen päivä.

Alkuun palatakseni, harrastusten tarkoitus on tukea ihmisen - ihan kaiken ikäisten - jaksamista ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Jos harrastus alkaa viedä voimia enemmän kuin se antaa, on syytä tehdä väliarvio siitä, onko harrastus sittenkään se oikea, onko ehkä harrastuspaikka väärä vai onko vain menty liian pitkälle ja haukattu liian paljon liian pian. Vaatimustasoa laskemalla tehdään jo ihmeitä. Että ehkä sitä uutta tanssia ei tarvitsekaan oppia kolmella harjoituskerralla vaan siihen voi käyttää viisi tai kuusikin :)