Tänä keväänä en ole suorittanut vielä yhtäkään ammattikorkean kurssia, mutta nyt näyttäisi mahdollisuudet siltä, että voisin ainakin viisi opintopistettä tässä vielä kevään aikana saada suoritettua. Todella kauas jään omasta henkilökohtaisesta tavoitteestani, minkä syksyllä itselleni asetin, mutta tässä on tapahtunut niin paljon kaikkea, etten jaksa kantaa huolta tai edes huonoa omaatuntoa asiasta. 

Vuoden lopulla ilmoittauduin muutamalle kurssille, jotka kevään aikana ajattelin saavani purkkiin, mutta en toistaiseksi ole mahtunut yhdellekään niistä. Paikat kun (tottakai) täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ja minä onneton muistin kaiken muun hässäkän keskellä ilmoittautumispäivän väärin.. Myöhästyin parhaista apajista vuorokaudella! No nyt sain kuitenkin kutsun eräälle minua kiinnostavalle kurssille, sosiaalista osallisuutta tukevan asiakastyön viiden opintopisteen arvoiselle pläjäykselle. 

Tällä hetkellä mielessä kieltämättä pyörii aika paljon kaikkea muuta kuin into opiskella, mutta elämän on jatkuttava. Opiskelu ei varsinaisesti ole mitään urheilua, kun tällä hyvin verkkaisella tahdilla näitä opintoja suorittelee ja alakin on valittu niin, että tuskinpa kummoista jumppaa luennolla vedämme. Ja ainahan siinä kohtaa sitten voisi todeta, että valitettavasti juuri tällä hetkellä terveydentila estää osallistumisen tähän rientoon, pahoittelen.

Näin ollen elättelen toiveita, että tämän yhden kurssin saisin vielä ennen äitiyslomaa rämmittyä ja toivottavasti syksyinen into puhkeaa uudestaan kukkaan. Alahan on ehdottomasti itseäni kiinnostava ja opiskelusta olen aina nauttinut - kunhan se on mahdollisimman vapaamuotoista ja sopivasti haasteellista. 

Kovasti olen pohtinut, miten syksyllä voisin jatkaa näitä avoimen opintoja vauva sylissä. Missään nimessä en edes harkitse vauvan jättämistä kotiin, en edes miehen hoitoon. Tavoitteeni on kuitenkin täysimettää seuraavakin pienokainen puolivuotiaaksi ja sitten jatkaa imetystä kiinteiden ohella. Ainakaan edellisillä kerroilla ei pumppaamalla ole rinnoista herunut oikeastaan mitään, joten se ei ole vaihtoehto meillä. 

Rehellisyyden nimissä on myös todettava, että minusta ei ole jättämään vielä edes puolivuotiasta vauvaa isänsä kanssa tuntikausiksi keskenään. Olen surkea irrottautumaan vauvasta ensimmäisen vuoden aikana. Ja tuntikausiahan siinä luennon kuuntelemisessa kestää - matka-aikaa opinahjoon on varattava ainakin se puolitoista tuntia suuntaansa, jotta voi ajella rauhallisin mielin ja liikennenopeuksia noudattaen ja luentokin on avoimessa aina minimissään sellainen kolmen tunnin istunto kerrallaan. Enkä minä sinne kouluun alta kolmen tunnin takia viitsisi ajaakaan! Paitsi tenttiin, tietenkin. 

Kovasti houkuttaisi napata vauva kainaloon ja matkata kouluun nyytti sylissä. Jos vielä sattuisi olemaan sellainen kohtuu tyytyväinen vauva niin eipä tuo varmaan ketään pahemmin häiritsisikään. Alkusyksystähän on ensin maltettava mielensä ihan vauvan vuoksi, en vastasyntynyttä ala raahaamaan ihmisten sekaan moneksi tunniksi. Lisäksi haluan antaa itselleni aikaa toipua synnytyksestä ihan rauhassa, oman kodin seinien sisäpuolella. Toki tässä mietityttää millaisen vastaanoton luennolla vauvaa imettävä nainen saa... Minulla on jonkin verran tuttuja Suomen eri yliopistoissa ja niissä tällainen alkaa ilmeisesti jo olla melko tuttu näky. Vaan mitenhän...

Tottakai vauvan ja rinnan peittäisin siististi jollakin liinalla, johan siinä on kyse vauvankin ruokarauhasta, mutta kokemuksesta todettakoon, että kaikki eivät tällaistakaan katso hyvällä. Aivan kuin naisen pitäisi hävetä naiseuttaan, äitiyttään ja kykyään huolehtia pienokaisestaan. Pitäisi mennä vessaan imettämään. No en todellakaan mene, kiitos vain! En ainakaan muiden ihmisten halusta. Myönnän olevani sikäli imetysfanaatikko, että haluaisin naisten voivan imettää missä tahansa, milloin tahansa. Mutta en minä imetyksestä sen pahemmin julkisesti vouhkaa. Olenhan itsekin antanut Esikoiselle tuttipullosta äidinmaidonkorviketta, kun oma maito ei millään riittänyt eikä vauva jaksanut keltaisuuden vuoksi kovin tarmokkaasti imeä. Tärkeintä on, että lapsi saa ravitsevaa maitoa ja mielin määrin läheisyyttä ja hellyyttä.

Jotenkin vain tuntuu sekin typerältä, että jos olisi mahdollisuus resurssien ja omien voimien puitteissa jatkaa opintoja myös äitiyslomalla, sen esteenä olisi sitten se vauva. Ei ihmekään, kun äitien paluu työ- ja opiskeluelämään kestää, kun ei niiden yhdistämistä kovin hyvällä katsota. Toki sen pitää olla vapaaehtoista, sen paluun vaikkapa sinne koulunpenkille. Mutta ainakin niiden pienten ja hyvin varovaisten kyselyjen perusteella, mitä itse aiheesta olen tässä tehnyt, vaikuttaisi, että edes halukkaille tätä mahdollisuutta ei suoda.

Noh, nyt siis sitä viittä opintopistettä vielä tämän kevään puitteissa hakemaan. Kesällä ehtii miettiä, lomailla ja toivottavasti loppukesästä synnyttää Kolmannen meidän perhettä sulostuttamaan. Syksy tulee, kun on tullakseen ja sen näkee sitten, mikä itsellä ylipäänsä on into ja jaksaminen.