Tasaisin väliajoin tulee vastaan tilanteita, joissa oman ydinperheen ulkopuolinen apu ei olisi pahitteeksi. Vaikka suurimman osan arkisista asioista teenkin omien lasteni kanssa, on olemassa myös sellaisia asioita, joihin heidän osallistumisensa ei ole aivan mutkatonta tai edes suotavaa. 

Oikeastaan tämänkertainen järjestelyongelma on kuin pienoismalli siitä ongelmasta, jonka kanssa painimme sitten loppukesästä, kun Esikoisen koulu alkaa ja synnytys lähestyy. Hyvää harjoitusta siis. Ainakin asettamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja tärkeysjärjestykseen.

En tiedä, mikä on tällä hetkellä valtakunnallinen suositus raskausajan diabeteksen seulonnassa, mutta ainakin täällä meillä päin kaikki odottajat käyvät sokerirasitustestissä raskausviikoilla 24-28. Minä tosin kuulun riskiryhmään niin painoni kuin sukurasitteenikin vuoksi, joten kävisin varmasti näillä viikoilla testissä riippumatta siitä, missä päin sattuisin asumaan.

Olen nyt varannut ajan paikallisesta laboratoriosta keskiviikkoaamuksi. Testaus aloitetaan 7:15 ja se loppuu melko tarkalleen kahden tunnin kuluttua alkamisestaan, jos mitään ihmeellisyyksiä ei tapahdu. Kaksi tuntia paikoillaan istumista lienee melko monelle 5- ja 7-vuotiaalle haastavaa, eritoten, kun pitäisi malttaa istua hiljakseen eikä mitään tekemistä juuri ole tarjolla. En osaa olla lainkaan pahoillani siitä, etten ole pitänyt tärkeänä opettaa lapsiani istumaan hiljaa paikoillaan vaikkapa piirtämässä kahta tuntia yhteen putkeen. He kyllä tekevät sitä ajoittain aivan omasta vapaasta tahdostaan ja aivan varmasti he tekisivät sen myös käskemällä... Mutta olisiko sellainen kenellekään mielekästä?

Paikallinen laboratorio on myös varsin pieni, aivan liian pieni suhteutettuna väkilukuun, joka sen palveluja käyttää. Tämä lienee tilanne suurimmassa osassa suomalaisia laboratorioita? Odotustila ei siis ole suuren suuri ja istumapaikkoja on varsin rajoitetusti. Olisiko siis myöskään muita asiakkaita kohtaan reilua, että minä lapsineni veisin kahden tunnin ajan peräti kolme istumapaikkaa? 

Nyt voidaan alkaa saivarrella, miten lapset voivat kyllä piirrellä lattiallakin tai voin nostaa ainakin pienemmän syliini istumaan. Molemmat ovat aivan paikkansapitäviä seikkoja, mutta jos minulla on mahdollisuus suunnitella reissuni jotenkin toisin, miksen niin tekisi? Lisäksi tuppaan voimaan pahoin sokerirasituksen aikana, joten sen Kuopuksen sylissä pitämisen kanssa voisi tulla ongelmia. Ainakin viime kerralla - silloin kuusi vuotta sitten - jouduin kesken rasitustestin paneutumaan pitkälleni, jotten oksentaisi.

Olisihan noilla lapsilla keskiviikkona esikoulua ja kerhoakin... Kuopuksen saisi pudottaa kerhotiloihin - meidän tapauksessamme siis päiväkodin tiloihin - kahdeksalta syömään aamupalaa. Esikoisen esikoulu alkaa puoli yhdeksältä. Käytännössä siis vien molemmat lapset puoli yhdeksäksi. 

Laskennallisesti voisin siis istuttaa lapsia laboratorion odotushuoneessa tunnin. Mentäisiin porukalla aloittelemaan 7:15 ja tunnin kuluttua siitä otettaisiin jo toinen verinäyte, minkä jälkeen voisin käydä viemässä lapset päiväkodille ja palata odottelemaan sitä viimeistä verinäytettä otettavaksi. Eikö?

Kuten miltei aina tosielämässä, laskennallisesti toimivat asiat eivät todellakaan toimi. Sokerirasitustestin aikana ei saa poistua laboratorion tiloista. Miksei? Suurin tekijä on luonnollisesti turvallisuus, minun turvallisuuteni nimittäin. Sokerirasitustesti voi olla kova paikka vaikkei varsinaisia sokeriaineenvaihdunnan ongelmia olisikaan. Jo pelkästään testiä edeltävä 12 tunnin paasto altistaa pyörtymiselle, pahoinvoinnille ja tokkuraisuudelle. Tämän lisäksi elimistöön heitetään kerralla varsin suuri määrä sokeria, jonka elimistön oletetaan käsittelevän tehokkaasti (tämähän koko testin pointti juuri onkin). Tämä kaikki raskaana ollessa. Jep, elimistö ei todellakaan pääse aivan helpolla tässä.

Lisäksi aina löytyy ihmisiä, jotka eivät halua "noudattaa sääntöjä" tässäkään asiassa. Käydään salaa oksentamassa, juomassa vettä, joku saattaa jopa haluta tupakalle. Kaikki nämä vaikuttavat sokeriaineenvaihduntaan, mikä taas luonnollisesti tekee testin tuloksesta epäluotettavan. Koko testi on siis turha ja olemassa oleva ongelma voi jäädä piiloon. Olen siis jatkuvassa valvonnassa paitsi oman turvallisuuteni, myös testin luotettavuuden vuoksi. 

Joko siis otan lapset mukaani koko ajaksi tai en ota heitä mukaani lainkaan. No en kyllä halua heitä mukaani, valitan. En ole mitenkään hyvää seuraa yhtään kenellekään saati lapsille silloin, kun minulla on nälkä, paha olla ja minulta otetaan verta. Pelkään verikokeita kuollakseni, näin sivuhuomautuksena. Stressaan niitä yleensä reilun puoleisesti jo edellisenä iltana.

Mieheni on menossa aamuvuoroon alkaen kello seitsemän. Hänen on siis lähdettävä matkaan 6:30. Hänkään ei siis voi tällä kertaa hoitaa lapsia. Vuoronvaihto ei valitettavasti onnistunut, vaikka sitä ensisijaisesti yritimmekin.

Jotakin tästä yhtälöstä on pudotettava pois, muuten homma ei toimi. Sokerirasituksen siirtämisestä ei olisi mitään hyötyä, sillä mieheni on aamuvuorossa tämän ja ensiviikon. Ja homma olisi hoidettava alta pois nyt ennen kuin raskausviikkoja on liikaa. Miehen töitä nyt ei tietenkään niin vain pudoteta pois. Toimistotyöläisillä on helppoa. Paperit voivat melkein aina odottaa ainakin sen pari tuntia, joka jo ratkaisisi meidän ongelman. Ihmiset eivät kuitenkaan odota, etenkään sairaat sellaiset. Lääkkeet on saatava ajallaan, samoin kuin muu hoito ja aamupala.

Mitä jää jäljelle? Lasten kerho ja esikoulu. Ilmeisesti he saavat yhden ylimääräisen vapaapäivän ja pääsevät aamuksi mummolaan. 

Lapsia tuskin haittaa, mutta itse en mielelläni jätä väliin esikoulupäiviä enää tässä vaiheessa, kun niitä päiviä on jäljellä enää kymmenen. Täytyy nyt vielä yrittää vaihtaa sitä sokerirasitusta perjantaiaamuksi niin Esikoiselta ei jäisi ainakaan mitään tähdellistä eskarikokemusta puuttumaan. Perjantaisin heillä ei nimittäin ole opettajaakaan ryhmässä paikalla, joten kaikki varsinainen esikoulutoiminta ajoittuu maanantain ja torstain välille. 

Tämä tosiaan muistuttaa kovasti tilannetta, joka meillä on edessä elokuussa. Kuinka järjestää Esikoinen kouluun, jos äiti sattuu olemaan synnyttämässä? Äiti nimittäin kovasti toivoisi isän mukaan tuohon tapahtumaan, vaikka on sitä ennenkin ilman miestä synnytetty. Vaan onko siinä tilanteessa jopa parempi, että Esikoinen jää päiväksi kotiin eikä mene kouluun miettimään, miten äiti pärjää sairaalassa ja onko pikkusisarus mahdollisesti jo syntynyt? Näitä pohditaan jo meillä kovasti, ratkaisua ei vielä ole lukkoon lyöty.

Ai niin! Päätin vihdoin, otammeko äitiyspakkauksen vaiko rahasumman! Päädyin ottamaan rahat, koska meiltä löytyy vanhastaan kaikki "isoimmat" äitiyspakkauksessa tulevat tuotteet. Kevyttoppahaalari ja toppahaalari ovat edelleen tallessa niiltä ajoilta, kun Esikoiselle pakkauksen otimme. Jotkut ottavat pakkauksen kuulemma lähinnä sen laatikon vuoksi, mutta meillä ei ole koskaan sitä laatikkoa käytetty muuhun kuin tavaran varastoimiseen, joten ei meillä riittänyt sekään syyksi ottaa sitä :)