Koulujen alkuun on vajaa kuukausi aikaa. On siis korkea aika suorittaa ryhtiliike lomalla venyneisiin ja vanuneisiin vuorokausirytmeihin. Olemme kaikki - paitsi mies - saaneet nauttia aivan tavattoman pitkistä yöunista vailla tarvetta asennella herätyskelloa jokaiseksi aamuksi. 

Olemme syöneet, kun on ollut nälkä. Ottaneet tarvittassa päiväunia. Valvoneet joinakin iltoina hurjan kauan (lue: kymmeneen). Todellista possut pellossa elämää. Ja se on ollut kauan kaivattua, ihanaa ja niin liki täydellistä kesälomaa kuin näillä säillä on mahdollista saavuttaa!

Nyt saa kuitenkin riittää. Alle kuukausi aikaa opettaa lapset menemään tuntia aikaisemmin petiin ja nukahtamaankin sinne. Alle kuukausi aikaa oppia heräämään aikaisin, herättää lapset, saada aamupala maistumaan (tätä taistelua en odota innolla!) ja alle kuukausi aikaa tehdä kouluaamuista rutiinia. 

Minä olen suorastaan natsimutsi, mitä tulee rutiineihin. Arvaatte varmasti syynkin: Erityislapsen kanssa niitä ihan aikuisten oikeasti tarvitaan, jotta elämä sujuu ja on kaikkien kannalta mukavaa. Toinen syy rutiinirakkaudelleni on ehdottomasti se, miten armollista sellainen kaavamainen toiminta on rättiväsyneelle zombiäidille. Poikien ollessa pieniä rutiinit pelastivat meidät. En joutunut ajattelemaan mitään, tein vain kuten olin tehnyt edellisinäkin päivinä. Ja kaikki rullasi mukavan letkeästi äidin silmittömästä väsymyksestä huolimatta,

En odota Kolmannen vauva-ajan olevan sen aurinkoisempaa kuin Esikoisenkaan. Valmistaudun siis jälleen kaikin tavoin siihen, että täällä kuljetaan parin kuukauden takaisilla silmillä suurin osa ajasta. Ja samaan aikaan on huolehdittava, että Esikoisen koulutaival alkaa mahdollisimman positiivisissa merkeissä. Kuopusta unohtamatta. 

Arvatkaapa kiinnostaako, jos meillä ei ihan joka päivä ehditä imuroida? Ei, ei todellakaan kiinnosta.

Tällä hetkellä pojat menevät viimeistään yhdeksältä nukkumaan. Se on ollut viikon verran aivan ehdoton takaraja. Nyt alan hilata tätä takarajaa vähitellen kohti kello kahdeksaa. Näin lapset saavat tarpeelliset kymmenen tuntia unta, kun heidät on herätettävä 6:30 arkiaamuisin. Kuinka tällainen hilaaminen sitten onnistuu? Meillä olisi kammottava virhe alkaa herättää lapsia aikaisemmin varhaisemman nukkumaanmenon toivossa. Kukaan ei jaksa Esikoista, joka on rättiväsynyt liian vähäisen unen vuoksi. Ei pitkäaikaisesti eikä tietäen, että se on ihan oma syy. 

Meillä hilaaminen tehdään siis tosiaankin aikaistamalla vähitellen nukkumaanmenoa ja antamalla lasten luontaisesti herätä aamulla aikaisemmin. Tämä taas edellyttää monin tavoin rasittavaa päiväaktiviteettia, jotta lapset todella ovat väsyneitä illalla. Liian lähelle nukkumaanmenoaikaa ei kuitenkaan voi rasitusta jättää, koska tuolloin kierrokset olisivat aivan liian korkealla nukahtamista ajatellen. Eli pyrin nyt sitten kaikki päivät aktivoimaan lapsia mahdollisimman tehokkaasti niin aivopähkinöin kuin fyysisen rasituksenkin puolesta. Kuuden jälkeen illalla alkaa rauhoittuminen ja iltapalakin on aloitettava varhain, jotta kaiken hitaaaasti tekeminen varmasti toisi unihiekan silmiin.

Myönnettäköön, että minun lapseni ovat (ainakin minun mielestäni) keskimääräistä helpompia, mitä tulee rytmin vaihteluihin. Siis silloin, kun puhutaan näistä unirytmeistä ja muista. Yllätykset tässä perheessä eivät suinkaan ilahduta, mutta etenkin Esikoinen on helppo laittaa nukkumaan iltaisin. Oli kello sitten seitsemän tai kymmenen. Toisaalta sama Esikoinen herää aamulla aikaisin riippumatta siitä, moneltako hänet laittoi petiin... Kuopuksen kanssa joutuu jopa hieman enemmän miettimään sitä rauhoittumispuolta ja panostamaan tilanteen unettavuuteen. Toki minun mielikuvani omista keskimääräistä helpommista lapsista perustuu puhtaasti suullisesti jaettuun kokemukseen toisten vanhempien kanssa. En siis oikeasti osaa sanoa, ovatko lapset yleensä niin tautisen tuskastuttavia säädettäviä vai onko kyseessä a) vanhempien liioitteleva puhe b) vanhempien subjektiivinen, mutta liioiteltu kokemus c) vanhempien kyvyttömyys tehdä aikasäätöä pitkäjänteisesti ja loogisesti vaiko d) lasten vaikeus sopeutua muuttuvaan rytmiin.

Siitä tosin olen aivan varma, etteivät kaikki lapset näin helppoja ole kuin omani tässä suhteessa. 

Tämän päivän fyysinen aktiviteetti sisältää pyöräilyharjoituksia ja siivousta. Aivopähkinänä askarrellaan Esikoisen koulupöydän ympärille aakkoskuvakortit :)