Treffit ovat aina jännittäviä, oli kyseessä sitten ensimmäiset treffit aivan uuden ihastuksen kanssa tai pitkäaikaisen kumppanin seurassa vietetty aikuisten aika. Erityisen jännittäviä treffit ovat silloin, kun ei ole käynyt treffeillä pitkään aikaan. Ja voi hyvänen aika, millainen järjestely niissä voikaan olla!

Me päätimme - tai oikeammin minä päätin - että nyt olisi hyvä hetki mennä treffeille. Viettää aikaa ilman lapsia edes yhden illan verran, kahdestaan. Jutella ja ottaa selvää, vieläkö toinen vetää puoleensa. On niin helppoa hukata se parisuhde sinne arjen pyöritykseen ja lasten kasvatukseen. Sitä saattaa muuttua enemmän kasvatuskumppaniksi ja kämppäkaveriksi, jos ei muista, miksi tulikaan valinneeksi puolisoksi juuri sen tyypin, jonka kanssa sitä arkea jakaa. 

En varsinaisesti pelännyt, että meidän kipinämme olisi sammunut. Se kipinä on vuosien saatossa kasvanut niin vakaaksi ja elinvoimaiseksi roihuksi ja selvinnyt sellaiset myrskyt ja rankkasateet, ettei sitä yksi tavallinen arki voi sammuttaa. Asiat on kuitenkin hyvä ottaa varman päälle, etenkin tällaiset tärket asiat.

Minä järjestin lapset mummolaan yökylään, pienenä yllätyksenä miehelleni. Olin suunnitellut, että menemme ravintolaan ja elokuviin ja rentoudumme sitten kaksistaan kotona, saunomme ja valvomme myöhään. 

Parin mutkan kautta päädyimme aloittamaan nämä treffimme tekemällä joululahjahankintoja alennusmyynneistä. Kenelle niitä lahjoja ostettiin? No lapsille tietenkin! Alennusmyynneissä oli hirvittävä määrä ihmisiä eikä kahdenkeskisestä rauhasta ja keskusteluajasta ollut tietoakaan. Rahaa tosin paloi ilahduttavan vähän, kun miettii hankintojen laatua ja määrää. Näihin lahjaostoksiin voi olla tyytyväinen ja lapsetkin varmasti tulevat ilahtumaan ikihyviksi. 

Seuraavaksi kävimme katsomassa, mitä elokuvia ja mihin aikaan olisi tarjolla. Olemme molemmat kauhuelokuvien suurkuluttajia, mutta tottakai meidän tuurillamme juuri treffi-iltanamme ei mennyt yhtäkään uutta kauhupätkää. Olimme yhden illan myöhässä tai etuajassa, riippuu katsantokannasta. Toinen vaihtoehto olisi sitten ollut Mielensäpahoittaja, jota kovasti on kehuttu ja jonka itse haluaisin nähdä. Se tuli sopivaan aikaan ja siihen päätimme mennä, ravintolakäynnin jälkeen.

Tässä vaiheessa minä ehdotin, että voitaisiin käydä pikaisesti kotona. Haluaisin vaihtaa hieman vaatteita ja laittaa vaikka aavistuksen ripsiväriä. Normaalisti minä en meikkaa ja kuljen kaikkialla joko farkuissa tai urheiluvaatteissa. Osaan kuitenkin laittautua varsin nätiksi ja rakastan mekkoja ja hameita. Halusin olla nätti, kun pitkästä aikaa menemme yhdessä ravintolaan. 

Mutta voi noita miehiä... Ei käyty kotona enkä minä vaihtanut vaatteita tai ehostanut itseäni muutenkaan. Miehellä oli nälkä ja hän halusi syömään. Heti. Onneksi en sentään ollut lähtenyt jouluostoksille verkkareissa ja hupparissa vaan olin osannut hieman ennakoida tulevaa ja vetänyt siistit farkut ja perusnätin pitkähihaisen päälleni. Mieheni perusvaatetus on ihan ravintolakelpoinen, joten häntä tällaiset asiat eivät paina. Eikä mieheni meikkaa koskaan, niin yllättävää kuin se onkin.

Ravintola oli tupaten täynnä, mutta löytyi meille varsin mukava pöytä kuitenkin. Ruoka oli hyvää eikä maksanut Suomen hintaluokan huomioon ottaen mitenkään tähtitieteellisen paljoa.

Vaan miten sujui keskustelu aikuisten kesken, kun edellinen vastaava irtiotto löytyy seitsemän vuoden takaa? Ihan oikeasti, siitä on seitsemän vuotta, kun viimeksi olen syönyt ravintolassa mieheni kanssa ilman muuta seuraa kuin me kaksi. Olin tuolloin viimeisilläni raskaana ja muistan, kuinka mieheni kanssa puhuimme yhteisen ajan tärkeydestä. Taisimme luvata toisillemme, että käymme jatkossakin yhdessä syömässä. Noh, nyt on se lupaus täytetty. Seitsemän vuoden viiveellä. Seuraavan kerran sitten vuonna 2021? Olemme toki käyneet tässä välissä syömässä monen monituista kertaa. Aina on vain ollut seuraa, joko muita aikuisia tai sitten lapset. 

Kuten aiemmin jo mainitsinkin, me olemme vuosien saatossa hitsautuneet melko hyväksi tiimiksi mieheni kanssa. Meillä ei koskaan ole vaikeuksia keksiä jutunjuurta, me emme välttele vaikeita aiheita emmekä ota stressiä mahdollisista väärinkäsityksistä. Erittäin äkkipikaisena ihmisenä minä olen saanut aikaan lukemattomat väärinkäsitykset suhteemme aikana ja nykyisin niihin osaa suhtautua rennosti. Asioista pitää puhua, sillä ne selkiytyvät. Että vaikka ottaisinkin kierroksia mieheni möläytyksistä, en jää hautomaan niitä tai pistä pystyyn mykkäkoulua. Sen oppiminen vei kauan, mutta ilman sitä taitoa, emme varmaan olisi selvinneet kaikista koetuista vaikeuksista.

Näinpä meillä riitti ravintolassa juttua ja meillä oli oikeasti todella mukavaa. Juttelimme lapsista, suunnitteilla olevasta vauvasta ja edessä olevasta elämänmuutoksesta, ystävistämme ja työelämästä. Lepertelimme romanttista hölynpölyä ja nauroimme toistemme tyhmille vitseille. 

Ravintolasta poistuimme kylläisinä, väsyneinä ja onnellisina. Kummallakaan ei ollut intoa lähteä elokuvateatteriin vaan päätimme mennä kotiin ja pelata yhdessä. Mieheni on aina harrastanut videopelaamista ja hänen tapaamisen myötä minäkin innostuin aiheesta. Emme kumpikaan nykyisin ehdi juuri pelaamaan, mutta joskus se on juuri se, mitä kaipaa. Pientä nollausta kotisohvalla. Elokuvateatteri sai täyttyä ilman meitä, me istuimme kotona ja pelasimme Super Mariota kaksinpelinä. Pelisession jälkeen vuokrasimme leffan netin ihmeellisestä maailmasta ja nauroimme vatsat kipeiksi Kummeli Vitosta katsellessamme. Ei mikään laadukas kulttuurielämys, mutta ei aina tarvitsekaan olla. Kyllä tässä talossa riittämiin sitä kylttyyriäkin harrastetaan :)

Siinähän sitä meidän treffimme sitten alkoivat olla. Emme me jaksaneet enää sen kummemmin saunoa saati valvoa. Kyllä se vain niin on, että kun lasten kanssa elämää pyörittää tietyllä rytmillä, sitä yleensä alkaa omakin silmä painua kiinni melko varhain. Takana ovat ne ajat, jolloin jaksoi puolen yön jälkeen vielä mellastaa ja temmeltää.

Treffeillä oli mukavaa, mutta ei minulla toisaalta ole tarvetta alkaa niitä sen kummemmin jatkossakaan järjestämään. Olen varmaan todella tylsä ihminen, mutta rakastan ihan tavallista arkea ja sen lomaan sekoitettuja hellyydenosoituksia. Sitä arkiromantiikkaa siinä tiskien laiton lomassa, toisen huomioimista ja arvostamista. Se, että me jaamme tämän elämän toistemme kanssa joka ikinen päivä, on minulle paljon tärkeämpää kuin hetkelliset illanvietot kahdestaan.