Yleisesti ajatellen uskon, että ihminen kyllä tietää, milloin jokin on vialla. Luulosairaat ovat asia erikseen, mutta suurimmaksi osaksi itsensä tunteva ja itseään kuunteleva ihminen tunnistaa itselle epätyypilliset tilanteet ja tuntemukset. Toki erityisesti nykyihmisen kirous on loputon tietomäärä, joka harkitsemattomasti käytettynä lietsoo paniikkia ja lievimmätkin oireet on helppo tulkita kuollettavaksi sairaudeksi. Siksi on hyvä mitoittaa tietojen hankinta itselleen sopivaksi ja pyrkiä realisoimaan tilannetta mahdollisimman paljon ja usein. Jos pikkuvarpaasi on kipeähkö, on hyvin epätodennäköistä, että koko jalkasi joudutaan amputoimaan.

Tässä kohtaa on pakko myös todeta, että on inhottavaa olla suurimman osan ajasta oikeassa... 

Kävin tänään siis gynekologilla. Ajankohta oli turhan myöhäinen, onhan menossa jo kierron 20. päivä. En kuitenkaan osannut varata aikaa kiertoa silmällä pitäen, koska en tiennyt, mikä ajankohta olisi oikea. Ajanvarauksessakaan ei osattu minkäänlaista osviittaa asiasta antaa. Paras aika olisi ollut puolen välin paikkeilla, mieluiten hieman aikaisemmin.

Gynekologi teki alkuhaastattelun, jossa käytiin pikaisesti läpi edelliset synnytykset tapahtuma-aikoineen, kyseltiin sairastetut sukupuolitaudit (joita ei ole) ja perussairaudet (hypotyreoosi). Samoin pituus-painosuhde selvitettiin laskemalla tämänhetkinen BMI. Gynekologi kysyi käynnin tarkoituksen ja minä sen kerroin.

Sitten merkittiin edelliset kuukautiset ja laskettiin kierron keskimääräinen kesto. Kerroin ovulaatiotesteistä ja kahdesta hyvin haaleasta viivasta. Sanoin epäileväni, että hormonimäärä ei nouse riittävän korkealle, jotta ovulaatio tapahtuisi. Totesin myös tietäväni, että se on yleistä kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivillä, minkä gynekologi myönsi.

Huonosta ajankohdasta huolimatta gynekologi halusi tehdä ultraäänitutkimuksen. Se tehtiin tottakai sisäkautta, koska vatsanpeitteiden läpi tuskin mitään olisi saatu näkyviin. Toimenpide ei koskaan ole erityisen miellyttävä, mutta toisaalta se ei myöskään tehnyt kipeää eikä se kahdesti synnyttäneelle naiselle myöskään ole mitenkään omituinen tai vieras tilanne.

Oikeanpuoleinen munasarja oli kaikin puolin kunnossa, ainakin siis ultraäänitutkimuksen perusteella. Vasemmalta puolelta munasarjaa oli vaikea löytää, se oli jotenkin piilossa kohdun takana. Täytyy tosin myöntää, että saatan myös puhua nyt puuta heinää, sillä lääkäri puhui paljon, nopeasti... Ja minua jännitti niin kovasti, että keskittyminen oli ajoittain hieman vaikeaa. Kuitenkin molemmat munasarjat olivat sitten aivan normaalinnäköiset ja niissä ei pitäisi olla syytä siihen, miksi raskautuminen olisi vaikeaa.

Itse kohtu sitten taas... Gynekologi ei osannut sanoa varmaksi, olisiko asialla mitään merkitystä, mutta kohdun limakalvo ei ollut otollinen munasolun kiinnittymiselle. Se kuitenkin voisi olla este raskaudelle, jos munasolu hedelmöittyisikin.

Varsinainen ongelma kuitenkin on se, ettei hormonit vaikuttaisi riittävän ovulaation aikaansaamiseen. Munasolu ei mitä ilmeisimmin irtoa. Piste. 

Vaan edelleenkin tässä on enemmän hyviä kuin huonoja puolia. Jos kyse todellakin on hypotyreoosin liitännäisongelmasta, sen pitäisi olla helposti hoidettavissa. Nyt ensin vain selvitellään, onko se todellakin tilanne nyt.

Seuraavaksi käyn verikokeissa kierron 24. päivä eli maanantaina. Seuraava verikoe on kierron ensimmäisten kolmen päivän aikana. Sitten seuraa lääkärin puhelinaika ja hän tekee päätöksen mahdollisista jatkotoimenpiteistä. Jo tällä käynnillä pohdittiin mahdollista keltarauhashormonilääkitystä, mutta katsotaan ensin, mitä verikokeista selviää.

Oma olotila parani huomattavasti ja nyt voi taas rennosti ja iloisin mielin odotella seuraavan kierron alkua :)