Yksi raskauden virstanpylväistä on nyt takana. Ensimmäinen käynti äitiysneuvolassa oli perjantaina 9.1. Raskausviikkoja oli 7 +6. Hivenen jännitti, mutta se lienee aivan normaalia. Minua vastaanottamassa oli sijainen, koska varsinainen terveydenhoitaja oli lomalla. Alkuun jännitti, miten yhteinen sävel sijaisen kanssa löytyisi, mutta hän olikin sitten todella positiivinen yllätys.

Vastaanotto kesti 45 minuuttia, mikä mielestäni on varsin pitkä tovi keskustella, kun tässä vaiheessa raskautta ei vielä mitään aivan suuren suuria kysymysmerkkejä ilmassa ole. Toki suuri osa ajasta meni papereiden täyttämiseen ja kaikenlaisten kaavakkeiden vaihtamiseen. Perustutkimuksetkin ottavat aina oman aikansa, vaikkei niitä montaa tehtykään.

Se, mikä yllätti eniten, oli kyynärtaipeesta otettu verikoe. Kertaakaan aiemmin ei minulta äitiysneuvolassa ole otettu mitään hemoglobiiniarvoa kummempia verikokeita. Niitä varten on menty erikseen laboratorion puolelle. Uudistus on mielestäni hyvä ja toimiva, vaikka omalla kohdallani ei aivan niin yksiselitteisen iloinen asia. Minulta on aina ollut hankala saada otettua verikoetta tai asetettua kanyylia. Verisuonet menevät helposti piiloon ja vaikka ne löytäisikin, suoneen on vaikea saada neulaa. Olen tottunut siihen, että tarvitaan useampia yrityksiä, pistopaikan vaihdoksia ja ties minkälaisia lisäapuja, että verinäyte saadaan. Lisäksi en pidä neuloista, itse asiassa pelkään yksinkertaisiakin verikokeita todella paljon.

Noh, verikoe saatiin otettua kohtuullisen pienin ongelmin. Pistokohtaan tuli kuitenkin melkoinen mustelma... Nythän tästä verikokeesta ei oteta kuin veriryhmä, Rh-tekijä, kuppatesti ja HIV-vasta-aineet. Seuraava verikoe minulla onkin sitten jo maanantaina, jolloin katsotaan kilpirauhasarvoja.

Verenpaineen mittaus on minusta aina inhottavaa ja jostain syystä jännitän sitä aina kovasti. Jännitys ei kuitenkaan mitä ilmeisimmin ainakaan kovin pahasti minun verenpainettani nosta, koska tälläkin kertaa paineet olivat 113/78, mikä minulle on ihan normaali tilanne. Lähinnä tuo jännitys taitaa pulssia kiihdyttää, kun nytkin syke oli 68 - yleensä minulla leposyke on 60 tai hieman alle. 

Painokin otettiin ja nyt sitten aletaan seurata, paljonko sitä raskauden aikana kertyy. Yritän olla asiasta sen enempää stressaamatta.

Ilmoittauduin halukkaaksi kaikkiin mahdollisiin sikiötutkimuksiin, niin ultraääniin kuin verikokeisiin. Nyt odotellaan kutsua lähimpään keskussairaalaan. Ensimmäinen ultraäänitutkimus tehdään raskausviikolla 11, joten aika tulee olemaan tammi-helmikuun vaihteessa.

Mitähän tuosta käynnistä vielä osaisi kertoa... Sain hirvittävän määrän kaikenlaista esitettä mukaani. Minua kehotettiin viemään virtsanäyte laboratorioon samalla, kun käyn verikokeissa, joten sitä varten annettiin tarvittavat purkit. Minun ei tarvinut tehdä alkoholikyselyä (audit), jonka avulla kartoitetaan vanhemman alkoholinkäytön riskejä. En ole vuosiin edes maistanut alkoholia, joten terveydenhoitajasta oli turhaa tuota kyselyä minulla täytättää. Olen taipuvainen olemaan samaa mieltä. Mieheni sitten taas toivotaan täyttävän kyselylomake, jonka minä sitten voin seuraavalla kerralla toimittaa neuvolaan. Eipä tule miehenikään montaa pistettä saamaan, mutta hän sentään käyttää alkoholia joskus :)

Ja sitten tietysti se äitiyskortti! Se on edelleen aivan samanlainen kuin kahdella edellisellä kerralla ja tuntui mukavalta saada taas sellainen itselleen. Siitä edellisestä kun tosiaan on jo aikaa. 

Toki paljon myös keskustelimme. Kerroin rajusta pahoinvoinnista, joka onneksi alkaa vähitellen tasoittua. Puhuimme minun työni vaaratekijöistä sekä fyysisestä kuormituksesta. Kerroin myös firmassa olevan tällä hetkellä YT-neuvottelut ja tietäväni jo varmaksi, että työsuhteeni loppuu viimeistään maaliskuun jälkeen. Totesin, ettei tilanne kuitenkaan stressaa minua, koska alalla riittää töitä ja toisaalta kotonakin olisi ihan mukava olla välillä... Mieheni tulot kun kuitenkin riittävät elättämään meidät.

Nyt ei sitten muuta kuin keskussairaalan kutsun odottelua ja paljon lepoa. Väsymys alkaa olla nimittäin pahempi vaiva kuin pahoinvointi. Onneksi, jos saan luvan niin sanoa. Kyllä tuo oksentaminen jo riittäisi.

Ultran jälkeen voi sitten alkaa tosissaan miettiä, miten, milloin ja keille me tästä raskaudestamme julkisesti kerromme :)