Jälleen kerran huomautan, että seuraava teksti on kirjoitettu pilke silmäkulmassa ;) Maailma ei ole mustavalkoinen, kaikki värisävyt on otettava huomioon. Meitä naisia on niin montaa erilaista sorttia, ettei naisen kuvailu ole täydellisesti mahdollista, ei edes silloin, kun puhutaan raskaana olevista ja jätetään muut vähemmälle huomiolle :)

Raskaus muuttaa naista. Siihen ei liene vastaanväittämistä. Toki on naisia, joilla nämä muutokset ovat huomaamattomampia, ehkä jopa miltei ainoastaan positiivisia. Sitten on suuri joukko naisia, jotka eivät halua myöntää muuttuneensa raskauden ja synnytyksen seurauksena. Ehkä he eivät myönnä sitä edes itselleen? Ja vielä suurempi joukko naisia ovat he, jotka miettivät yön pitkinä, yksinäisinä tunteina, mikä on normaalia, mikä huolestuttavaa ja mikä liian noloa otettavaksi puheeksi.

Minulla ensimmäinen raskaus aiheutti hirvittävät raskausarvet. Ihoni ei ole muutenkaan se kaikkein hyvälaatuisin ja siihen jää helposti arpia pienistäkin kolhuista. Ihoni ei veny - eikä sitten venyttyään juurikaan palaudu. Arpien lisäksi jäi siis myös sellainen ikuinen, onneksi kuitenkin pieni määrä löysää ihoa. Vatsani oli Esikoista odottaessani aivan valtava ja pelkästään vatsan koon perusteella olisi voinut odottaa viisikiloista lasta. Onneksi pääsin vähemmällä, Esikoinen painoi syntyessään 3620g.

Kuopuksen kohdalla vastaava vatsan repeilyä ei enää ollut. Vatsani ei ensinnäkään ollut aivan niin hervottoman suuri vaikka iso olikin ja ihohan oli jo venytetty valmiiksi. Kuopuksesta jäi sitten taas rintoihin samanlaisia venymisarpia, onneksi ei kuitenkaan kovin montaa eikä isoja. 

Ensimmäisessä synnytyksessä minulle tehtiin episiotomia eli välilihan leikkaus. Haava ei ollut suuri ja siihen riitti kolme tikkiä. Noh, kuten arvata saattaa, on minulla tästä edelleen pienenpieni arpi muistona. Juuri siellä. Pelkäsin kovasti, että arpi alkaisi kiristää ja sitä jouduttaisiin leikkaamaan lisää - niin kuin monen muun arpeni kanssa on käynyt - mutta kaikeksi onneksi se parani suorastaan loistavasti.

Raskaudet jättivät toki molemmat niitä kuuluisia raskauskiloja, ne tosin karistettiin reippaalla laihdutuskuurilla Kuopuksen jälkeen. Sittemmin niitä kiloja on kertynyt jälleen lisää, lähinnä koska olen panostanut liikaa kaikkeen muuhun paitsi itseeni. Tässä raskaudessa tavoite olisikin pitää painonnousu mahdollisimman pienenä niin että se on kuitenkin riittävää sikiön kasvun ja terveyden kannalta - ja oman jaksamisenkin, tietysti. Synnytyksen jälkeen voi taas alkaa miettiä kuntokuuria, kunhan sellaiseen on aikaa ja energiaa.

Nämä olivat näitä melko tavallisia ja usein puhuttujakin juttuja. Kaikki lapsettomatkin aikuiset naiset lienevät kuulleen niistä. Mutta sitten on kasa niitä noloja oireita ja seurauksia, joista ei mieluusti puhuta...

Toisaalta ymmärrän vaikenemisen, toisaalta pidän sitä älyttömänä ja turhana. En itsekään olisi Esikoista odottaessani halunnut kuulla niitä aivan kaikkia kauhutarinoita, joita kuulin. Kertokaa minulle, miksi ensiodottajalle on suorastaan pakko kertoa, mitä kaikkea pahaa voikaan tapahtua! Mitä luultavimmin hän ei halua niitä kuulla, mitä luultavimmin hän ei hyödy näistä tarinoista mitään. Toinen juttu sitten on jakaa kokemuksia seurassa, jossa ei ole ainakaan kokemattomia odottajia. Suosittelisin kuitenkin valitsemaan seuran, jossa kukaan ei jakamishetkellä ole siunatussa tilassa.

Mutta kuten jo alussa totesin, monet naiset miettivät hiljaa itsekseen, onko heissä jotakin vikaa, onko sikiöllä ehkä jokin hätä... Koska he kokevat niin omituisia oireita raskauden aikana. Ja sitten nämä aivan tavallisen kauniit naiset, jotka eivät mukamas voi mennä yleiseen saunaan ilman pyyhettä, koska raskausarvet hävettävät... On yksi asia olla kaino ja haluta hieman yksityisyyttä, toinen asia hävetä turhaan omaa kehoaan. Huvittavinta on, että ainakin omassa tuttavapiirissäni olen todennut, että etenkin oikeasti kauniin vartalon omaavat naiset kärsivät tästä pelosta esiintyä alasti "julkisesti", esimerkiksi uimahallin kylpytiloissa. Minä aina sanon miehelleni, että kun seuraavan kerran suren tätä "raskauksien runtelemaa kehoani", hänen pitää komentaa minut uimahalliin. Siellä karisevat ne turhat pelot ja kuvitelmat muka täydellisistä naisvartaloista. Siellä näkyy kauniita, mutta täysin tavallisia naisia, joita ei ole photoshopattu eikä vartaloa muokattu teipeillä tai korseteilla.

Monia turhia pelkoja ja ahdistuksenaiheita poistettaisiin avoimella puhumisella. En tarkoita, että tyrkytetään niitä ällöjä kokemuksia kaikkialla ja kaikille. Ei todellakaan. Niille on aikansa ja paikkansa. Yleisesti ajatellen ne lisäksi ovat naisten kesken puhuttavia asioita. En tunne montakaan miestä, jotka olisivat kiinnostuneita kuulemaan naapurin Alman alapään muuttuneesta ulkonäöstä tai haluaisivat kuulla oman vaimokkeensa jakavan kaikille riippuvien tissiensä aiheuttamaa huolta. Miehet hämmentyvät sellaisesta. Ja usein kun aikuiset miehet hämmentyvät naisten puheista, he alkavat laskea leikkiä, yleensä huonoa sellaista. Siinähän sitä onkin sitten jo seuraava parisuhderiita valmiina ;)

On todella vaikea ottaa luonnollisesti puheeksi vaikkapa niitä alapäässä mahdollisesti tapahtuvia muutoksia. Miten ihmeessä avaan keskustelun ystävättäreni kanssa aiheesta pH-tasapaino tai hiivatulehdus? Ehkä juuri tämän aiheen vaikean lähestyttävyyden vuoksi asiasta on helpompi puhua retostellen tai kauhistellen? Hui kamala sitä ja arvaas miten paljon minulla tätä. Ja odotapas vain, kun...! Varmaan kaikki ovat kuulleet liian monta kertaa lauseen, joka alkaa sanoilla odotapas, kun itse?

Tosiaankin, raskaus on täynnä mitä eriskummallisempia oireita ja tapahtumia. Siihen sisältyy paljon muutoksia niin kehossa kuin mielessä. Suurin osa niistä on täysin harmittomia, mutta niillä on jokin syy tapahtua. Olen ennenkin sanonut tämän, mutta sanon sen taas. Pidän itseäni onnekkaana, kun sain ensin opiskella raskautta ja synnytystä, vasta sitten itse koin ne. Oli helpompi suhtautua ja suhteuttaa asioita, kun tiesi, mistä edes suurin piirtein oli kyse. Vaikka oli se silti eräänlainen järkytys, toisaalta ihana yllätys.

Toinen minua suuresti helpottanut seikka oli, että minulle sattui todella ammattitaitoinen ja ihmisenä lämminhenkinen neuvolan terveydenhoitaja. Hänelle kyllä saattoi kertoa niin ilot kuin surut joutumatta pelkäämään mahdollista reaktiota. Aina sai asiallisia neuvoja, tietoa ja tarvittaessa tukea ja lohdutusta. Vielä en tiedä, kuka minua perjantaiaamuna on neuvolassa vastassa, mutta toivon, että siellä se sama vanhempi rouvashenkilö edelleen istuisi ja vastaanottaisi minut, auttaisi kulkemaan tämän kolmannenkin raskauden kunnialla loppuun.

Olen itse hyvinkin avoin ihminen siinä mielessä, ettei juuri mikään aihe ole minulle liian arka käsiteltäväksi. Olen kokenut tällaisen avoimen ja rehellisen lähestymistavan helpottavan omaa elämääni ja tekevän ihmissuhteistani syvempiä kaikilla tasoilla. On kuitenkin vain hyväksi muistaa, mitä, milloin, missä ja kenen kanssa voi käsitellä. On hienoa, että meillä on google ja koko Internet täynnä vastauksia kaikkiin kiusillisimpiinkin kysymyksiimme, mutta on surullista, jos ne korvaavat aidon ihmisten välisen vuorovaikutuksen. Lisäksi lähdekritiikki ja kyky poissulkea itseä ahdistavia nettikirjoituksia on kultaakin tärkeämpi taito, joka varmasti meiltä kaikilta välillä uupuu - etenkin ollessamme ahdistuneita ja mahdollisesti peloissamme kaikkien kehossamme tapahtuvien muutosten edessä.

Olisi hienoa saada vielä joskus takaisin ajat, jolloin ämmät saattoivat istua yhdessä saunanlauteilla ja todeta, että onpahan vaan kummallinen laitos tämä naisen kroppa. Ylpeinä, häpeilemättä, tietäen, että jokaisen keho on arvokas ja ainutlaatuinen.