Tänään oli toinen käynti äitiysneuvolassa. Raskausviikkoja tällä hetkellä 12+2 ja ensimmäinen raskauskolmannes takana. En voi väittää ensimmäisen kolmanneksen menneen mitenkään nopeasti, sen päättymistä on odotettu innolla - lähinnä, koska vanhastaan tiedän voinnin kohenevan jo toisen kolmanneksen alussa. 

Nyt on myös riski saada keskenmeno häviävän pieni, mutta kuten en aiemminkaan ole halunnut sellaista vaihtoehtoa liiemmin vatvoa, en tee sitä nytkään.

Tänään paikallisessa äitiysneuvolassa oli minua vastaanottamassa sama vanha, tuttu ja turvallinen terveydenhoitaja kuin kahdessa edellisessä raskaudessa. Jotenkin koen luentavaksi hänen kanssaan kaikesta mahdollisesta keskustelun. Hän on elämää nähnyt ja varmasti törmännyt vaikka minkälaisiin tilanteisiin työuransa aikana eikä häntä siis helposti säikytellä. Lisäksi hänellä on jalat tukevasti maassa eikä turhia ideologisia kotkotuksia, joita hän tyrkyttäisi asiakkaille. Henkilökohtaisessa elämässä hän toki voi olla vaikka mitä, mutta hän ei anna sen vaikuttaa ammattilaisen otteisiinsa.

Käynti kesti peräti tunnin, mikä yllätti minut täysin! Keskusteltavaa oli edelleenkin paljon ja papereita täytettävänä hämmentävän monta. Kuulumisia oli mukava vaihtaa, onhan edellisestä raskaudesta jo yli viisi vuotta aikaa. Keskustelimme rankasta alkuraskauden pahoinvoinnista, joka onneksi vaikuttaisi nyt olevan ohi. Kerroin olevani hyvin väsynyt, mutta arjen kuitenkin sujuvan, kun miehen kanssa yhdessä taloutta pyöritetään. 

Kertasimme aiemmat raskaudet ja niiden sujumiset. Hieman tuli puheeksi jo sekin, miten arki pyörii sitten, kun vauva on syntynyt ja Esikoista on tuettava koulunkäynnin alkumetreillä. Tein mielialakyselyn, josta sain kolme pistettä. 0-12 pistettä katsotaan aivan normaaliksi tilanteeksi, joten ainakaan tällä hetkellä ei minkäänlaisia masennusoireita ole. Hieman huvitti vastata kysymykseen itkeskelystä. Olen nimittäin tällä hetkellä todella itkuherkkä ja kyyneleet nousevat silmiin milloin mistäkin pikkujutusta. Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä alakuloisuuden tai surullisuuden kanssa, ainoastaan ihanasti jylläävien hormoonien. 

Painoa oli tullut kuukaudessa 100g lisää, mikä tarkoittaa viikossa 23g lisäystä. Todellisuudessa paino heilahti ensin melkein kaksi kiloa ylös, kiitos jatkuvan sohvalla makaamisen ja tuli sitten hyvin nopeasti taas alemmas, kun pääsin vihdoin hieman aktivoitumaan. Puhuimme raskauden aikaisesta painonnoususta ja olimme molemmat yhtä mieltä siitä, että useammastakin syystä painonnousu olisi pidettävä minimissään. Siis vain sen verran lisää painoa, mikä tulee vauvan kasvusta, istukasta, lapsivedestä ja niin edelleen... 

Verenpaineet minulla oli 102/70 eli ei ainakaan yhtään liian korkeat. Eipä ole kyllä huimaustakaan ollut, joten ilmeisesti riittää paine suonissa :) 

Hieman yllätyksenä on tullut myös se, miten paljon vuonna 2015 otetaan isää mukaan odotukseen. Jatkuvasti saan mukaani papereita ja kaavakkeita, jotka isän toivotaan täyttävän tai jotka vanhemmat täyttävät yhdessä. Yllätys on ollut positiivinen ja minusta on mukavaa, kun tarjotaan konkreettisia välineitä yhteisille vauvakeskusteluille. Samoin huomaan, miten kovasti ennaltaehkäisevään ja riskit tunnistavaan työskentelyyn on nyt suuntauduttu - jälleen odotettu ja toivottu muutos parempaan! Jo näin alussa kysellään, millaiset tukiverkostot meillä on olemassa (niitä ei juuri ole), miten parisuhde toimii (hyvin, kiitos) ja millaisin tuntein odotamme tulevaa (innolla, mutta pienen kauhun sävyin koristeltuna). Ja heti kerrotaan, mistä apua tarvittaessa voi saada, mutta ei leimata, ei pelotella eikä oleteta juuri meidän perheen tarvitsevan apua.

Uskon meidän palaavan vielä monta kertaa mainittuihin aiheisiin. Lisäksi neuvolaan on tullut neuvokas-perhekortti, jolla kartoitetaan odottavan äidin ruokavaliota ja liikuntatottumuksia, samoin isän. Korttia käytetään keskustelun tukena ja avaajana, mikä varmasti on hyödyllistä. Sama kortti seuraa raskauden jälkeen lastenneuvolaan, missä sitä käytetään lapsen (eli todellisuudessa perheen) ruokavalion ja liikuntatottumusten kartoittamiseen.

Olen ehdottomasti tyytyväinen siihen, miten paljon hyviä muutoksia neuvoloihin on tullut, vaikka vierastankin uusia, mukana raahattavia kortteja. Olen nimittäin aivan liian hyvä hukkaamaan ne. Tai unohtamaan.

Viimeiseksi kuuntelimme neuvolan dopplerilla vauvan sydämen sykkeet, jotka olivat siellä 160 kieppeillä. Liikkuvainen vaikuttaisi kaveri olevan, kun taas sai dopplerilla metsästää jatkuvasti uudesta kohtaa, että syke kuului. Onneksi on vanhastaan kokemusta näistä pikkumenijöistä. Saas nähdä, miten tämä vauva antaa loppuraskaudesta melskaukseltaan nukkua :)