Talvi on ollut meidän perheessämme harvinaisen pimeä ja pitkä. Olen aina ollut talvi-ihmisiä, itse asiassa nautin jokaisesta vuodenajasta täysillä. Tällä kertaa en kuitenkaan ole jaksanut nauttia talvesta, en ryhtyä riemuissani pulkkamäen laskuun tai lähteä hiihtolenkille. Luistelutkin jäivät minun osaltani muutamaan kertaan. Osa syynä tähän on tosin ollut myös huonot sääolosuhteet. Jääkenttiä ei kovin pitkään ollut ja ne olivat siitäkin ajasta suuren osan huonossa kunnossa. Jäähalleja tällä pienellä paikkakunnalla on tasan yksi, joka siksi onkin aina aivan täyteen tupattu - ei sovi minulle eikä varsinkaan Esikoiselle. Ladut olivat nekin kovin kyseenalaisessa kunnossa. Osittain, koska paikallinen lumikelkkajärjestö ei enää ylläpitänyt niitä vapaaehtoisesti riideltyään kunnallisen ylläpitäjän kanssa.

No joo. Suurin syy tähän talven sisällä viettämiseen on kyllä ollut minun vointini. On ollut hirvittävää väsymystä, pahoinvointia, verenvuotoa... Ei vain ole innostanut lähteä ulos tekemään yhtään mitään. Lapset sentään ovat päässeet iloitsemaan talvesta täysin rinnoin ja kyllä minä siellä pulkkamäessä ahkerasti seisoin vaikken itse jaksanutkaan kiivetä ylös, laskea alas, kiivetä ylös...

Kevät tuntuu tänä vuonna aivan erityisen hyvältä! Paitsi että tunne raskauden etenemisestä onnelliseen loppuun saakka alkaa vähitellen voimistua, vointini on muutenkin huomattavasti parempi nyt. Valon määrän lisääntyessä energiakin lisääntyy ja tarkistettu thyroxin-lääkityskin auttaa jaksamaan. Ei koskaan pidä vähätellä kilpirauhashormonin vaikutusta mieleen ja jaksamiseen!

Eilen olikin oikein touhupäivä. Meidän wc sai viimeinkin kauan kaivatut uudet tapetit niille seinille, joita ei kaakeloitu jo aiemmin! Minä tosin toimin tuossa hommassa vain sivusta seuraajana ja katseluoppilaana. Onnea on, kun oma isä jaksaa tulla auttamaan remonttihommissa! Hänellä kun on taito ja kokemus hyppysissään näissä touhuissa. En kyllä itse olisi saanut likikään vastaavaa jälkeä aikaiseksi. 

Minä pääsin nauttimaan keittiössä hääräämisestä oikein sydämeni kyllyydestä. On keitetty kiisselit, haudutettu ohrapuuro, pyöritelty omalla reseptillä lihapullia, keitetty niin vermiselliä kuin perunaakin ja pilkottu saavillinen tuoresalaattia. 

Pyykkivuori kasvoi yhtäkkisesti aivan hirveäksi, kun pestäväksi tuli yhdellä kertaa kaikki vinttiin talteen menevät talvivaatteet sekä poikien välikausipuvut heidän vietettyään perjantaipäivä nuotion äärellä. Voi sitä savun hajua! Näiden lisäksi siis tietenkin ne tavalliset vaatekasat, lakanat ja pyyhkeet, jotka odottivat pesijäänsä pyykkikaapissa. Siinäkin saa helposti hyvän tovin vierähtämään, kun jatkuvasti käy laittamassa uudet pyykit pyörimään ja ripustelee puhtaat naruille kuivumaan.

Teki jo mieli laittaa kuivausteline ulkosalle ja antaa raikkaan kevätilman kuivattaa pyykit, mutta takapihalla telineen saisi upottaa märkään maahan, jotta se pysyisi mutaisella alustalla paikoillaan ja etupihalla käy jatkuva hiekkapöly, kun autot lennättävät tien pinnasta hiekkaa ilmaan. Lakaisuautoja odotellessa! Puhumattakaan takapihan kuivumisesta... 

Vaan olihan se pihamaa jo sen verran kuivahtanut, että haravaa kannatti käytellä. Se on jännä juttu, miten joka kevät saa haravoida ne samat lehdet pois pihasta, mitkä luuli jo syksyllä haravoineensa... Samalla ihmettelin, mikä ihmeen järki on omistaa näin iso piha! 

Meidän pihamme koostuu kahdesta erillisestä tontista, joten kokoa tosiaan löytyy hieman enemmän kuin ympäröivillä talollisilla. Toisaalta asumme haja-asutusseudulla, joten mitään postimerkkitontteja ei ole kellään. Aivan joitain uusia rakennuksia olen ihmetellyt, kun tontti vaikuttaisi olevan olemassa vain mahdollistaakseen talon kosketuksen maahan, mutta ei niitä tässä taida olla kuin kaksi tai kolme koko "naapurustossa". 

Ja oikeastihan minä rakastan isoa pihaa! Sitä vain ajoittain päätyy ihmettelemään, miksi ihmeessä emme voi hankkia sellaisia työtä helpottavia laitteita. Talvella ison etupihan lumityöt vievät helposti puolitoista tai kaksikin tuntia lumikolaa ja -lapiota käytellen. Kuinka nopeasti homma olisikaan ohi, kun ostaisi lumilingon! Ruohonleikkuu kestää sitten jo useita tunteja, jos kerralla meinaa koko tontin käydä läpi. Minä tosin tykkään ajaa nurmikkoa, mutta kyllä joskus tulee kirottua, kun olisi muutakin tekemistä, mutta kun se nurmikko nyt pitää säännöllisesti ajaa, huvitti tai ei. Meillä on tosiaankin sellainen aivan perusruohonleikkuri, sentään moottorivoimainen! Itsestään se ei kuitenkaan liiku senttiäkään ja painaakin jonkin verran.

Viimeksi tänään haaveilin hommaavani takapihalle - eli sille toiselle tontille, joka meillä on ja jolle ei mitään (vielä) ole rakennettu - kesäksi kaksi kappaletta miniponeja! Siinä tulisi ruohonleikkuu hauskasti ja helposti. Vaan niitä varten olisikin sitten rakennettava kunnollinen suoja, aita ja voisimme sanoa hei hei kaikille kesään suunnitelluille reissuille. Tai siis sille yhdelle reissulle, jota olemme suunnitelleet. 

Joskus olen silmämääräisesti mittaillut tuota toista tonttia. Että mahtuisiko siihen sellainen yksinkertainen pihatto eli ulkosuoja hevoselle ja ponille sekä tietysti aitaus. Joka kerta totean, että ei voi minkään, ei riitä. Kyllä siihen toisen omakotitalon rakentaisi, ihan hyvänkokoisenkin, mutta ei hevostenpitopaikkaa. Ihminen kun voi pihapiirin koosta tinkiä, hevonen ei. Tai se on minun erittäin jyrkkä mielipiteeni.

Tuolla ulkona haravan kanssa heiluessani haistelin kaikkia noita ihania kevään tuoksuja! Ensimmäiset leskenlehdetkin puskevat jo reippaasti maasta kohti aurinkoa ja mies kokosi autotallissa talvehtineen trampoliinin takapihalle.

Mikä on kaikkein varmin kevään merkki? Se, kun lasten sisällä pitäminen alkaa olla suorastaan mahdotonta ja tuntuu sitä paitsi kertakaikkisen väärältä! Vaatteita ei tarvitse enää pukea kerrastokaupalla, liikkuminen on mukavaa kevyessä vaatetuksessa ja lapset tuntuvat taas oppivan kaikki asiat tavallista nopeammin.

Esikoinen pyöräili melkein koko päivän pitkin kotipihaa, keksi erilaisia ratoja itselleen ja harjoitteli tiukkoja käännöksiä polkupyörän kanssa. Kuopus autteli minua katkomaan liian pitkiksi kasvaneita oksia, jotka peittivät näkyvyyden tielle, kun autolla yritti lähteä pihasta. Molemmat myös hyppivät sydämensä kyllyydestä trampoliinilla, josta onkin ollut koko talvenpituinen tauko. 

Välissä käytiin sisällä vain syömässä ja minun tapauksessani laittamassa sitä ruokaa. Nyt kyllä väsyttääkin kaikkia siihen malliin, ettei yhdelläkään liene vaikeuksia saada unta tänään!

Mahtavaa! Kevät on viimein täällä ja meillä koko kesä edessä ennen suuria mullistuksia ja Kolmosen syntymää! :)