Nyt siellä on taas tunnin verran istuttu, nimittäin neuvolassa. Kahdessa aiemmassa raskaudessa neuvolakäyntejä oli paaaljon tiheämmin, mutta eivät ne kyllä koskaan tuntia kestäneet... Tai joskus papereita täytettäessä vierähti tovi jos toinenkin, mutta ovat nämä käynnit intensiteetiltä ihan toiselta planeetalta.

Ensimmäistä kertaa tänään tuli jo sellainen olo, että ihan oikeasti, tarvitseeko tätä kaikkea nyt puida. Ja heti sen perään tajusin, että ensinnäkään terveydenhoitaja ei voi tietää, onko puimiselle tarvetta ellei asiaa ensin puida - ja vaikka minun kohdallani tarvetta ei (minun mielestäni) ole, se voi hyvinkin jonkun muun kohdalla olla se pelastava tekijä.

Mutta silti... Tunti! Kolmas raskaus, kaikki hyvin, äiti mielialaltaan kohtalaisen tasainen ja erityisesti aivan normaali tilaansa nähden...

Vaan palataanpa nyt alkuun ja käsitellään asiat tapahtumajärjestyksessä. Olin nimittäin fiksu ja kävin kotona pissalla juuri ennen äitiysneuvolaan lähtöä! Tässä vaiheessa kun ei vielä mitenkään voi ennalta tietää, että neuvolassa ensimmäinen toimenpide on purkkiin pissanäytteen antaminen. Heh heh. Onneksi tässä vaiheessa ei myöskään tarvitse koskaan kauaa odotella, että rakko alkaa täyttyä uudestaan. Kunhan näyte oli saatu annettua ja tikut näytteeseen kastettua, voitiin todeta, että ei, tälläkään kertaa ei virtsassa ole sokeria eikä valkuaista. Ensimmäinen helpotuksen huokaus!

Hemoglobiiniarvot minulla ovat aiemmissa raskauksissa olleet aivan pohjamudissa ja siksi tämän raskauden alussa olikin melkoinen yllätys, kun arvot olivat niinkin hyvissä lähtötasoissa kuin 144. Tästä arvosta on kuitenkin nyt tultu jonkin verran alaspäin ja tämänpäivän arvo oli 128. Edelleen "ihan hyvä", mutta paljoa ei enää ole varaa laskea. Odotan jo kauhulla sitä päivää, kun joudun ostamaan rautatabletteja... Vielä en nimittäin ole löytänyt valmistetta, joka ei aiheuta etomista ja muita vatsaoireita. Vähiten haittoja kuitenkin on ollut purutableteista, valmistenimeä en tähän hätään muista. Niillä olikin sitten hintaa jonkin verran, etenkin verrattuna niihin "perusrautatabletteihin".

Verenpaine oli edelleen hyvä, 105/71. Pulssi 61. Jostain syystä minä aina jännitän aivan kamalasti tuota verenpainetta. Voisin melkein vannoa sen kohonneen liian korkeaksi, kunnes sitten terveydenhoitaja toteaa lukeman ja voin huokaista helpotuksesta. Toinen helpotuksen huokaus siis tässä kohtaa!

Mutta voihan möhkäle sitä painoa... Stressiherkuttelusta eroon pääsemisen jälkeen olen tarkistanut ruokavalioni varsin tarkalla seulalla ja ollut hyvin tiukkana siitä, mitä suuhuni laitan. Vähintään kerran viikossa olen kivunnut vaa'an päälle ja tuijottanut epäuskolla, miten paino nousee, nousee, nousee aina vain. Ei tunnu olevan mitään merkitystä sillä, mitä minä teen tai mitä minä syön! Turhauttavaa! Vaikka luultavasti jos antaisin itselleni luvan syödä ihan mitä mieli tekee ihan milloin mieli tekee, painoa olisi tullut huomattavasti enemmän. Ehkä pitäisi oikeasti vain lopettaa hermoilu ja antaa painoasian olla - kunnes vauva on syntynyt.

Painoa tullut edellisen punnituksen jälkeen 2,1kg, viikkopainonnousu siis 294g. Koko raskausaikana painoa on kertynyt nyt 3,5kg. Olemme siis tosiaankin raskausviikolla 22 +4.En vaan voi itselleni mitään, mutta minua hirvittää koko ajan, millaisen jättivauvan oikein joudun synnyttämään - kyllä, minut on huomattavan tehokkaasti peloteltu nk. sokerivauvoilla! Siksi tätä painoakin niin kovasti tarkkailen ja yritän löytää syitä painonnousulle. Tässä kohdassa ei helpotuksen huokausta, mutta toisaalta ei mitään suuren suurta hätääkään, jos realistisesti asiaa tarkastelee.

Sitten pääsimmekin jo niin sanotusti itse asiaan ja vauvan tilan tutkimiseen. Ensimmäistä kertaa tässä raskaudessa otettiin sf-mitta eli häpyliitos-kohdunpohjamitta, joka mittaa kohdun kokoa. Yksi itselle merkittävä virstanpylväs ohitettu! Tänään, 22.4, minun sf-mittani oli 19cm.

No niin, erilaiset lähteet kertovat hieman erilaista tietoa siitä, mikä olisi se "tavoiteltava" sf-mitta näillä viikoilla. Vau.fi:n kirjanen kertoo, että sen tulisi olla 16-18cm. Minun neuvolakortissani taasen normaaliksi luokitellaan vaihtelu 16-21cm välillä. Taidan uskoa enempi tuota neuvolakorttia... ;) Minulla on aikaisemmissa raskauksissa ollut melko iso vauvavatsa, vaikka lapset ovatkin syntyneet melkolailla normaalikokoisina. Hieman pitkiä poikia toki, mutta painoltaan aivan keskiarvon tuntumassa. Olen ehkä jopa hieman hämmästynyt siitä, että vatsani ei tässä raskaudessa ainakaan vielä ole siellä normaalin käyrän ylätuntumassa vaan itse asiassa melko keskivaiheilla tuota käppyrää.

Vaan tärkeintähän ei ole vatsan koko vaan sen(kin) kehitys tasaisesti, millä hyvänsä käyrällä se sitten olikaan :)

Vauvan sykkeet kuuluivat oikein hyvin ja selvästi ja liikkeetkin tuntuivat koko operaation ajan voimakkaina. Syke pienokaisella oli 149. 

Ja nyt sitten niihin keskusteluihin... Täytin kyselykaavakkeet lähisuhdeväkivallasta sekä mielialakyselyn. Mielialakaavakkeesta sain 4 pistettä, mikä mahtuu oikein loistavasti normaalin (0-12) rajoihin. Tiesin itsekin, ettei minun mielialaani vaivaa yhtään mikään, mitä nyt hormonihuuruissani välillä itkeskelen omituisille asioille tai aavistuksen ylireagoin johonkin. Aivan normaalia siis. Lähisuhdeväkivaltakaavaketta täyttäessäni mietin hetken, ollako rehellinen vaiko eikö olla. Nykyisessä suhteessani en ikinä ole kokenut minkäänlaista väkivaltaa tai sen uhkaa, joten asia ei sinänsä ole ajankohtainen. Kuitenkin kaavakkeessa oli nimenomaan maininta, että myös menneisyydessä koettu väkivalta lasketaan. No minäpä sitten otin kynän käteen ja kerroin kaavakkeelle sen, mikä totta oli.

Kaavakkeen jälkeen aihetta käsiteltiinkin sitten pitkään ja perusteellisesti terveydenhoitajan kanssa. Se tuntui lähinnä hölmöltä, koska en koe tarvetta asiaa tässä vaiheessa käsitellä. Voin minä siitä puhua, ei haittaa yhtään! En siis yritä salailla, en koe asiaa millään tasolla kiusalliseksi eikä minulle tule mitään suuria tunteenpurkauksia, kun aiheesta keskustelen. Kaikki menneisyyteni tapahtumat on käyty niin monesti ja niin tarkasti läpi eri ammattilaisten toimesta, etten varmastikaan tämän paremmin voisi olla sinut kaikkien niiden asioiden kanssa.

Terveydenhoitaja halusi kuitenkin merkitä 12-vuotiaana saamani masennusdiagnoosin äitiyskorttiini. Hieman asiaa ihmettelin ja kysyinkin, mikähän merkitys tällä tiedolla mahtaa synnytyssairaalalle olla. Mielestäni sain aivan riittävän ja asiallisen vastauksen: Joskus voi käydä niinkin, että synnytys laukaisee menneisyyden traumoja ja silloin olisi hyvä, jos hoitava taho pääsisi heti ongelman jäljille. No ihan tottahan se on. Tiedän sen itsekin sosiaalialalla työuraa tehneenä. Hirmu hankala on lähteä ketään auttamaan, jos ei minkäänlaisia ennakkotietoja ole. Ja jos asiakas/potilas menee suorinta tietä psykoosiin, kestää hyvän tovin ennen kuin mitään varsinaista ja erityisesti paikkansa pitävää faktatietoa saadaan irti itse hoidettavasta.

En usko, että kolmas synnytys laukaisee itselläni sen enempää mielenmörköjä kuin aikaisemmatkaan - jotka eivät siis laukaisseet yhtään mitään. Kuten todettua, nämä asiat on puitu, käsitelty ja puhkipureskeltu.

Myöskään omaan vanhemmuuteeni tai tapaani olla puoliso, nämä tapahtumat eivät vaikuta. Parisuhteen alkuaikoina toki oli vaikeita hetkiä, koska minun oli niin vaikea luottaa mieheeni. Vaan se ei liene millään tapaa harvinaista. Noista alkuajoista on melkoisen monta vuotta aikaa, luottamusongelmat ovat menneitä ja käsiteltyjä nekin. Meillä on tässä välissä ehtinyt olla ihan uudetkin kriisit ja niistäkin selvisimme :)

En kokenut neuvolassa näistä puhumista millään tasolla ahdistavana, en tungettelevana enkä uhkaavana. Tiedän, että toiset eivät halua puhua, koska he pelkäävät tulevansa tuomituiksi huonoiksi ihmisiksi tai ainakin vanhemmiksi. Itse kuitenkin luotan siihen, että ammattilaiset kykenevät näkemään minut nykyisyydessä eivätkä tartu menneisyyteen - enhän itsekään roiku siellä. Ja toisaalta JOS jotakin tapahtuisi, jos vointini romahtaisi... Kyllä minä silloin toivon, että minä ja perheeni saamme kaiken tarvitsemamme avun! 

Kärjistetysti: Entisistä huumeriippuvaisista vankilassa istuneista ihmisistä voi tulla hirmu hyviä, välittäviä ja osaavia vanhempia, jotka eivät koskaan tarvitse ulkopuolista apua ja joiden lapset lentävät pesistä rakastettuina ja vahvat siivet kasvattaneina. Kun taas hyvästä perheestä ja onnellisesta lapsuudesta elämän myrskyihin lähteneistä ei välttämättä ole ympärivuorokautisiksi vanhemmiksi, vaikka heitä kuinka tukisi.

Seuraava neuvola-aika onkin muuten vasta raskausviikolla 30! Siis kahdeksan viikon päästä. Onkohan se käynti sitten peräti kahden tunnin mittainen? ;) Onneksi meidän neuvolaan saa aina ajan, jos yhtään siltä tuntuu. Sanoisin, että todellista matalan kynnyksen palvelua, ainakin meidän lähineuvolassa!

Niin, sainhan minä tosiaan ne Kela-paperitkin. Nyt ei siis muuta kuin niitä täyttelemään. Kunhan ensin saisin päätettyä, onko se äitiyspakkaus vaiko raha! Voihan päättämättömyys!