Eilen me saavutimme jälleen yhden virstanpylvään tässä raskaudessa ja pääsimme kurkistamaan Kolmosta rakenneultrassa. Sitähän oli todellakin jo ehditty odottaa. Torstain ja perjantain välisenä yönä en osannut nukkua ja pyörittelin vain päässäni kaikkea mahdollista, mitä seuraavana aamuna saattaisi ilmetä. 

Rakenneultra tehtiin raskausviikolla 20 +6. Aika oli hivenen myöhässä ja ehdin hyvän tovin hermoilla odotushuoneessa ennen kuin hoitaja kutsui nimellä tutkimushuoneeseen. Mieheni oli mukana, kuten oli suunniteltukin. Lapset jätimme mummolaan päiväksi. Vaikka aika olikin aamulla ja pojat olisivat voineet olla kerhossa ja esikoulussa puoli yhteen saakka, emme luottaneet ehtivämme varmasti siiheksi takaisin. Matkaa kun meillä kuitenkin on se liki 100km suuntaansa ja sehän on tiedossa, etteivät äitiyspoliklinikan ajat suinkaan ole minuutin tarkkoja. Siellä kun niitä muuttujia tapahtuu liki joka päivä.

On muuten hassu ajatus, että seuraavan kerran, kun menen niistä ovista sisään, saatan hyvinkin olla menossa synnyttämään! Näin ainakin, jos kaikki menee hyvin eikä lisätutkimuksia ennen synnytystä tarvita. En kyllä pistäisi yhtään pahakseni jonkinlaista painoarviota lähempänä laskettua aikaa...

Tutkimus itsessään oli varsin epämukava, jälleen kerran. En tiedä, mistä se johtuu, mutta vatsani on aina raskauksien aikana todella kosketusherkkä ja ultralaitteella vatsanpeitteiden päällä liukastelu tekee ajoittain ihan oikeasti kipeää. Hoitaja yritti myös saada tutkimusten kohdetta vaihtamaan olemuksensa parempaan asentoon painamalla vatsanpeitteiden päältä ja sekös vasta tuntui! Tänäänkin on koko aamun ollut sellainen tunne kuin vatsa olisi täynnä kipeitä mustelmia.

Tutkimus kesti melko pitkään, kun vauva ei halunnut tehdä yhteistyötä. Jatkuvasti sai olla etsimässä parempaa kuvakulmaa, että hoitaja näkisi kulloinkin tutkimansa asian. Me olimme mieheni kanssa aivan hiljaa suurimman osan ajasta, tuijotimme jännityksellä monitoria katon rajassa ja kuuntelimme korvat höröllä, miten hoitaja itsekseen mutisten kävi asioita läpi. Loppupuolella hoitaja kommentoikin, miten hiljaisia me olemme.

Kotimatkalla pohdimme mieheni kanssa, miten ihmiset yleensä käyttäytyvät vastaavissa tilanteissa. Olen antanut itseni ymmärtää, että jotkut todellakin puhua pulisevat koko tutkimuksen ajan hyväntuulisesti hoitajan kanssa. Minulle sellainen ei ole lainkaan luontevaa ja minä haluan vain saada tietää, onko kaikki kunnossa. Lisäksi koen, että haluan antaa hoitajalle täyden työrauhan.

Pitkän ja todella kattavan sikiön tarkastelun jälkeen hoitaja totesi kaiken olevan juuri niin kuin pitää. Kaikki näytti aivan normaalilta, sikiö liikkui ahkerasti koko tutkimuksen ajan eikä minkäänlaista poikkeamaan viittaavaa löytynyt.

Entäs se sukupuoli sitten? Kun kaiken todettiin näillä näkymin olevan mallillaan, tiedustelin vauvan sukupuolta. Kuten jo todettua, tämäkään vauva ei ole kovin myötämielinen minkäänlaisten tutkimusten kohteeksi. Muistuttaa tässä erittäin suuresti isoveljiään. Näin ollen sukupuoli jäi arvoitukseksi vauvan pitäessä jalat tiukasti ristissä koko tutkimuksen ajan.

Edellisten kanssa olemme tienneet melko varmaksi, että saamme pojan. Nyt on hieman hassu tunne, kun emme tiedä lainkaan, tuleeko kolmas poika vaiko syntyykö meille ensimmäinen tyttö. Vaateostoksilla voi tulla aavistuksen haastavaa! Yllättävän suuret sukupuolileimat löytyvät jo pienten vauvojen vaatteista, jos ei halua pelkkään vihreään ja keltaiseen pukea. En suinkaan vierasta vaikkapa kirkkaanpunaista pojalla, mutta rusetit lahkeissa alkavat mennä jo liiallisuuksiin. 

Myös nimet on nyt ihan aikuisten oikeasti oltava valmiina molemmille sukupuolille emmekä ole siinäkään päässeet alkua pidemmälle. Isommat lapset on nimetty samalla "teemalla", joskin sattumalta. Nyt kuitenkin tuntuu tärkeältä jatkaa samaa teemaa, vaikka se aiempien kohdalla onkin ollut puhdas vahinko. Appiukko haluaisi olla vaikuttamassa lapsen nimeen, jos meille syntyy tyttö, mutta valitettavasti hänen nimiehdotuksensa ei miellytä sen enempää minua kuin miestäkään. Sen siis jätämme miltei surutta huomiotta.

Nyt onkin sitten alettava tehdä niitä hankintoja vauvalle. Vaunut, vaatelipasto, turvakaukalo, vaatteet, pinnasänky... Tarvitsemme lakanoita, kylpyvannan, vauvalle sopivan peiton ja patjan... Lista on yllättävän pitkä!

Entä ottaako äitiyspakkauksen vaiko eikö? Siinä vasta kysymys! ;)