Tämän raskauden osalta on nyt sitten viimeinen suunniteltu lääkärikäynti käytynä. Loput on pelkkiä terveydenhoitajan käyntejä, jos erityistä tarvetta lääkärin tarkastukselle ei tule. Odotin tätä käyntiä innoissani, mutta pettymys oli karvas.

Edellinen postaukseni kertoikin, että kävin (jälleen) ylimääräisen välikäynnin neuvolassa. Alan olla kohtalaisen hermoraunio ja mielentilat vaihtelevat toiveikkaasta jännityksestä ja odotuksen ilosta puhtaaseen kauhuun ja lukuisiin pelkokuvitelmiin kaikesta siitä, mikä vielä ehtii mennä vikaan tai mikä kaikki voisi olla vialla. Olisin siis kaivannut lääkäriltä sellaista oikein superasiallista otetta. Että olisi voitu keskustella tilanteesta faktoilla ja puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Tai että olisin saanut jotain konkreettista tietoa raskauden etenemisestä ja sikiön voinnista.

Pyh ja pah. Tuhannesti pyh ja pah. Vastassa oli huonoa suomea puhuva naislääkäri, joka ei selvästikään ollut edes vilkaissut minun papereitani. Neuvolakorttikaan ei kiinnostanut, vaikka sen hänelle heti huoneeseen astuessani ojensin. Lääkärin puhetyyli oli todella epäkohtelias, tiuskiva ja tyly. Yritän ajatella positiivisesti ja syyttää tästä mielikuvasta enemmänkin huonoa kielitaitoa, mutta valitettavasti lääkärin kasvojen ilme oli aivan täydellisessä synkassa äänensävyn ja puhetyylin kanssa. 

Minulla sattui lääkäripäivänä olemaan erittäin voimakas päänsärky, jota on nyt loppuraskaudesta esiintynyt varsin paljon. Särky on verrattavissa voimakkaadeltaan migreeniin (olen sairastanut sitä teinivuosina, sittemmin ollut oireeton), mutta särky on erilaista. Pahoinvointi liittyy hyvin voimakkaasti näihin särkykohtauksiin ja voi mennä päiviä, kun en saa kunnolla syötyä. Parasetamoli (panadol) ei auta särkyyn lainkaan enkä ole muitakaan lääkkeitä halunnut syödä. Päänsärky on vain kärsittävä pois. Joskus se kestää muutamia tunteja, joskus reilusti yli vuorokauden. Tuona tiistaina särky oli alkanut kahdelta aamuyöstä, heräsin siis siihen, ja jatkui voimakkaana koko päivän. Myös tästä olisin halunnut lääkärin kanssa keskustella.

Lääkäri kysyi vointia ja minä kerroin päänsärystä. Lääkäri kysyi tylysti, ovatko verenpaineeni kunnossa. Ovat kyllä, oikein hyvät. Entä oliko virtsa puhdas, jälleen tiuskaisten. Kyllä oli, on ollut koko raskauden ajan. Hmp sanoi lääkäri tähän. Onko kyseessä ensimmäinen raskaus? Ei, kolmas. Tuota... Sehän näkyy suunnilleen ensimmäisenä, kun sen neuvolakortin avaa? Lääkäri suositteli Buranaa päänsärkyyn. Ihmettelin, että eihän sitä saa syödä, etenkään näin raskauden viimeisellä kolmanneksella. Lääkäri hämmentyi ja alkoi selata koneeltaan jotain. No, syö sitten vaikka Panadolia, lääkäri totesi.

Tässä vaiheessa huokasin ja alistuin siihen, ettei tästä käynnistä varmastikaan kostuisi paljoa. Lääkärin tyly puhetapa alkoi ottaa tosissaan päähän. Minulla oli koko ajan sellainen olo, että lääkäri yritti syyllistää minua. Jos minulla särkee päätä, on vika varmasti verenpaineissa. Tai verensokerissa. Tai sitten minulla on raskausmyrkytys. Kaikki nämä ovat sikäli aivan relevantteja epäilyjä, mutta kaikkiin niihin löytyi vastaus kortista. Erityisesti asiat olisi voinut kysyä ystävällisesti tai edes neutraalisti.

Seuraavaksi lääkäri ilmoitti, ettei aio tehdä sisätutkimusta. Sellainen on kuulemma uusi suositus ja hänestä sisätutkimus tässä vaiheessa on muutenkin turha. Olin suoraan sanottuna helpottunut. En halunnut tuolla tavalla tiuskivan lääkärin koskevan alapäähäni. Muutenkin se osasto on melko herkkänä nykyisin. Viimeiseksi kaipaan sinne jotakuta sellaista sorkkimaan, jota ei kiinnosta pätkän vertaa, sattuuko minuun vai ei.

MUTTA olisin kyllä ollut kiinnostunut kuulemaan kohdunkaulan ja -suun tilanteen. Ovatko paikat alkaneet pehmetä vai vieläkö sitäkin saa odotella pitkänkin aikaa? 

Sitten olikin vuorossa enää mittaukset ja sykkeen kuuntelu. Kohdunpohjan korkeuden mittaus oli oikea show. Lääkäri halusi jostain syystä, että riisun housut kokonaan, jotta hän saa kunnolla mitattua. Mittaus edellytti tämän lääkärin mielestä jostain syystä huomattavasti voimakkaampaa painelua kuin kenenkään muun mittauksia tehneiden mielestä. Millään lääkäri ei meinannut löytää oikeaa mittauskohtaa (omasta mielestään) ja survoi sormillaan milloin minun häpykumpuani, milloin vatsaani. Lopullinen mittauskohta ei mielestäni vaikuttanut aivan oikealta - tai ainakaan samalta, mistä muut mitan ovat ottaneet. Mitatessaan lääkäri kauhisteli hiljaa mutisten, voiko mitta todellakin olla niin suuri. Minulle hän ei kuitenkaan kertonut, minkä tuloksen sai.

Käynnin jälkeen tarkistin mittaustuloksen kortista. Lääkäri oli saanut kohdunpohjan korkeudeksi - sen kamalan vatkaamisen ja survomisen jälkeen - 33cm. Aloin sitten jälleen kerran tutkailla, mille kohtaa käyrää tuo mitta asettuu. Siinähän se on hivenen keskikäyrän yläpuolella. Toki siinä tämän lääkärin mittauksen perusteella on tapahtunut pieni nousu ylöspäin, mutta valitettavasti en nyt luota tämänkertaiseen mittaukseen. Ja vaikka mittaustulos olisikin oikein, nousu on niin pieni, ettei sillä luultavasti ole mitään merkitystä.

Toki sain tästä jälleen lisää vettä myllyyn pelossani saada suurikokoinen vauva. Iik!! Mutta olisinko muuten huolestunut tuon käyrän vuoksi? En.

Lääkäri mittasi sikiön sykkeet ylimalkaisesti. Ikään kuin siinä ohimennen. Tätäkään lääkäri ei minulle maininnut, totesi vain sykkeen olevan normaali. Myöhemmin kortista luettuna tulkitsen lääkärin harakanvarpaiden tarkoittavan 150.

Viimeiseksi lääkäri kysyi, onko sikiö raivotarjonnassa. Siis tulossa niin sanotusti oikein eli pää alaspäin. Totesin, että ainakin viimeksi terveydenhoitajan asiaa tarkistaessa (11.6) oli. Lääkäri kysyi, onko minulla vielä tulossa ultratutkimuksia synnytyssairaalaan. Ei ole, ellei erityistä tarvetta ilmene. Lääkärin mielestä se oli kummallista - en tiedä miksi. Lääkäri alkoi siis käsikopelolla tutkia, miten päin sikiö kohdussa mahtaisi olla. Tovin painelun jälkeen lääkäri kohautti olkiaan ja totesi, ettei hän nyt oikeastaan tiedä, miten päin vauva on. Eikä hän muuten aio käynnistää ultraa sitä tarkistaakseen. Tässä vaiheessa sain tarpeekseni ja vaadin, että asia tarkistettaisiin ultralla. 

Ehkä tein tyhmästi. Olinhan erittäin vakuuttunut siitä, että vauva on edelleen pää alaspäin. Jotenkin vain alkoi toden teolla ottaa pattiin lääkärin yliolkainen asenne ihan kaikkeen ja tapa puhua minulle tiuskien. Hetken inttämisen jälkeen lääkäri sitten käynnistä ultrauslaitteen, tursotti geeliä kapulan päälle ja... Lääkäri todellakin vain kerran painoi ultrauspään alavatsalleni, totesi sikiön olevan pää alaspäin.... Ja sammutti laitteen. 

Kyllähän minäkin näin - vilaukselta - että se pää tosiaankin monitorissa näkyi siellä, missä pitääkin. Mutta ihan oikeasti nyt! Ehkä olen tottunut liian hyvään, ehkä en ymmärrä lääkärin työn sisältämää jatkuvaa painetta ja turhien tutkimusten kohtuutonta kansantaloudellista rasitetta. Mutta johan tuo nyt oli älytöntä! Kaiken muun päälle!

Siinäpä se sitten oli. Ei muuta kuin hei hei.

Ennen lääkärikäyntiä oli toki terveydenhoitajan aika. Otettiin paino, verenpaine, hemoglobiini, tikutettiin virtsa ja juteltiin kuulumisia. Painoa oli tullut minun mielestäni aivan liikaa, terveydenhoitajan mielestä ihan sopivasti. Viikkopainonnousu peräti 382grammaa! Enkä kyllä myönnä herkutelleeni mitenkään rankasti. Verenpaine oli hyvä, kuten aina, 112/74. Hemoglobiini mitattaessa 125. Ihan ok, mutta voisi se parempikin olla. Virtsa oli puhdas, ei sokeria eikä valkuaista havaittavissa.

Raskausviikkoja oli neuvolalääkärin aikaan 34 +3. Seuraava aika varattiinkin sitten jo kahden viikon päähän. Tässä lopussa kun näitä aikoja vähän tihennetään... :)