Joulu alkaa olla todella lähellä, mutta täysin tavoistani poiketen en ole valmistellut joulua vielä lainkaan. Ei ole koristeita, ei ruokia hankittuna, ei kuusta eikä edes puolia leivonnaisista tehtynä. Kerran olemme lasten kanssa pipareita leiponeet, jo pari viikkoa sitten. Tällaiselle henkeen ja vereen jouluihmiseksi tunnustautuvalle tilanne on paitsi uusi ja outo, myös omalla tavallaan hyvin ahdistava.

Lapsuuden jouluista minulla ei kovinkaan montaa kaunista muistoa ole ja joulunvietto olikin tauolla hyvän aikaa. Omasta lapsuuden kodista lähdön ja oman perheen perustamisen välissä en juhlistanut joulua mitenkään. Suorastaan kieltäydyin sitä juhlimasta, koska minusta se kaikki lämmin perheen kanssa hössöttäminen kuului kaikille muille paitsi minulle. Nykyinen aviomieheni, silloinen poikaystävä ja sittemmin avomies, ei ollut myöskään mikään jouluihminen, joten pari joulua vietimme aivan kahden, juhlimatta ja hössöttämättä.

Sitten tuli vuosi 2007 ja perhe alkoi kasvaa. Ensin avoliitosta tuli avioliitto, sen jälkeen ilmoitti Esikoinen tulostaan. Tiesimme, että jouluna meitä saattaisi olla jo kolme, vaikka laskettu aika olikin muutama päivä aaton jälkeen. Sinä vuonna taisin ensimmäistä kertaa ajatella, että joulu voisi olla oikeasti ihana juhla. Nimenomaan, koska se on sellainen perhejuhla, jolloin kaikki saavat ja voivat olla onnellisia.

Tuona vuonna emme kuitenkaan joulua varsinaisesti juhlineet. Meillä oli niin paljon kaikkea muuta. Lähinnä meillä oli kädet ja mielet täynnä Esikoista. Mieheni haki vanhempieni luota hieman jouluruokaa ja avasimme lahjat jo 23. päivä. Kerrankin sain kurkkia etukäteen kaikki paketit tuntematta minkäänlaista häpeää!

Seuraavana jouluna alkoi perinteiden rakentaminen. Sellaisiksi muodostuivat piparitaikinan teko, kaikenmallisten pipareiden leipominen ja koristelu, joulukoristeiden asettelu ja lahjojen piilottelu. Meille tulee aina jouluksi vähintään pari miehen sukulaista kylään, joten ruokaa tehdään runsaalla mitalla. Nopeasti hullaannuin jouluun ja yleensä joudun marraskuun alusta saakka toppuuttelemaan itseäni, aivan vielä ei ole joulu. Lahjojen ostossa olen kerrassaan surkea! Satsaan yleensä yhteen tai kahteen isompaan lahjaan per lahjottava ja muut jätän vailla omantunnontuskia muiden harteille. Minun tehtäväni on luoda joulutunnelma, valmistaa ruoat ja emännöidä.

Moni luulee, että tällainen sukujoulun emännöinti on jonkinlainen raskas velvollisuus ja säälii minua, kun joka vuosi suostun moiseen rääkkiin. Vaan uskokaa pois, minä en tiedä mitään parempaa! Inhoni joulua kohtaan herää välittömästi uudestaan henkiin, jos en saa panostaa siihen, että kaikilla on hyvä ja turvallinen olla. Olen saanut verenperintönä erään ominaisuuden, joka on hyvin tyypillistä tietyllä Suomen alueella tänäkin päivänä: Perheen ruokkiminen on suurimpia rakkauden osoituksia. Näinpä minä kokkaan ja leivon, pidän padat höyryävän kuumina läpi joulun... Varmistan, että kaikki tulevat ruokituiksi yltäkylläisyyteen saakka ja kokevat näin olevansa tärkeitä ja rakastettuja.

Tänä vuonna kaikki on aivan nurinperin. Kiitos katastrofin nimeltä wc. Ajatuksiin tai aikatauluun ei mahdu mitään remontin ja arjen pyörittämisen lisäksi. Esikoisen syntymäpäivät on siirretty ja nyt kamppaillaan kynsin ja hampain, että saadaan kaikki valmiiksi jouluun mennessä. Toiveissa olisi, että sunnuntaina olisi wc valmis ja sitä seuraisi pikainen joulusiivous. Maanantaina koristeet paikoilleen ja ruokaostoksille - sinne kamalaan ruuhkaan.

Tiistaina on haettava vieraat parin sadan kilometrin päästä ja lopun päivää saankin laittaa ruokaa minkä ehdin. Keskiviikkona eli aattona ei perinteisesti enää pipoja kiristellä vaan silloin on kaikki valmista ja minä saan hyöriä ja pyöriä omassa valtakunnassani, keittiössä. Joulukuusta meille ei tänä vuonna tule, en vain jaksa tähän remontin pölyn päälle neulasia siellä täällä.

Tämä on näitä jouluja, jotka tulevat rikkomaan perinteitä omalla tavallaan. Edelleen tärkeintä kuitenkin on, että kaikilla on hyvä olla ja ruokaa riittää. Ja siihen me kyllä pystytään! :) Joulu ei ole meille stressin asia vaan ilon aihe. Vaikka sen eteen yleensä nähdäänkin paljon vaivaa, nautimme kaikesta tästä kotoisesta hössötyksestä. 

Toivon, että jouluihmiset osaavat nauttia jouluistaan kukin omalla tavallaan, stressaamatta, mutta kaiken irti ottamalla. Ja sitten he, jotka eivät koe joulua omakseen... Tehkää siitä omanlaisenne! Ei sen tarvitse olla suurta ja hienoa, eikä sen tarvitse olla perinteistä. Etsikää oma joulunsanomanne ja keskittykää siihen.