Tätä blogia kirjoittelee perheenäiti, jolla on joskus aika paljon sanottavaa. Vaikka sanottavaa onkin, en väitä olevani oikeassa eikä blogia kannata lukea otsa kurtussa ja pipo kireällä :)

Lisäksi perheeseen kuuluvat mies, kaksi poikaa, kaksi kissaa ja hännänhuippuna kaksi koiraa.

Esikoinen 12/07. Poika, jolla on kultainen sydän ja aspergerin oireyhtymä. Lapsi, joka katselee maailmaa erilaisin silmin ja tulkitsee sitä omalla, veikeällä tavallaan. Tämä lapsi kääntää joskus arjen ympäri ja haastaa vanhempansa selvittämään kriisin toisensa perään. Kaiken problematiikan takana on kuitenkin mitä fiksuin lapsi, joka ajattelee joskus niin suuria, että kumma kun pieneen päähän edes sellaisia mahtuu. Äitinsä pienoismalli pyöreine kasvoineen, leveine harteineen ja sinisine silmineen. Tosin tummat hiukset taisi matkia isältään… :)

Kuopus 08/09. Poika, joka toimii ennen kuin ehtii ajatella. Lapsi, joka on hämmentävän pienestä pitäen ollut kiinnostunut sellaisista asioista kuin elimistön toiminta ja historia. Eikä tämä poika tyydy siihen, että selitetään lastenkirjasta, mikä on sydän. Hän haluaa tietää kaiken ja enemmänkin. Puhuu kuin papupata aamusta iltaan. Kiltti kuin kiltein enkeli, mutta vauhtia riittää ja toilailtuakin joskus tulee. Kuopus peri ulkomuotonsa isältään, siro ja kaunis poika. Vastapainoksi hiukset ja iho ovat aivan kuin äidillä, valkoiset kuin lakana.

Toiveissa on, että kuopuksesta tulisi lähiaikoina Keskimmäinen :)

Asumme maalla omakotitalossa, jota olemme remontoineet vuosien varrella ja siinä sivussa tehneet siitä itsemme näköisen Kodin. Rehellisyyden nimissä on kerrottava, että suurimman osan remontista olen tehnyt minä, minä kun satun niin pitämään siitä. Jonakin päivänä haluamme muuttaa vielä kauemmas maaseudun rauhaan ja mahdollisesti toteuttaa minun elinikäisen unelmani muutaman hevosen ottamisesta omaan pihaan. Se jää kuitenkin nähtäväksi, juuri nyt tässä on hyvä olla <3