Kyllä sitä odotettiinkin, neuvolalääkäriaikaa! Paikallisessa äitiysneuvolassa lääkäri ei ole paikalla edes viikottain ja neuvolalääkärin virkaa hoitaa ainakin kaksi eri lääkäriä plus mahdolliset kiireellä hankitut sijaiset. Tämä voi alkuun kuulostaa hyvin epämukavalta ja olisihan se parempi, että lääkäri olisi joka kerta sama. Toisaalta, jos itsellä ei kemiat kohtaa yhden lääkärin kanssa, voi seuraavan ajan varata toiselle lääkärille. Näin saa automaattisesti myös hieman eri näkökulmia tilanteeseen ja lienee tarpeetonta edes mainita, että kahden lääkärin tiedot ovat väistämättä suuremmat kuin yhden - olettaen, että molemmat ovat oman alansa aikaa seuraavia ja oikeasti ammattitaitoisia lääkäreitä. Kaiken edellä mainitun lisäksi kyläpahasemme on jokseenkin pieni, vaikka siihen laskisi mukaan kaikki kuntaliitoksessa mukana olleet seitsemän kuntaa. Lääkärit tekevät hommia vähän joka paikassa, joten heihin törmää siellä täällä. 

Tiesin ennen tiistaista aikaani vastaanottavan lääkärin nimen, mutta en osannut yhdistää nimeä yhtiinkään kasvoihin. Uudet kasvot siellä minua odottivatkin, mikä tuo aina oman jännitysmomenttinsa jo valmiiksi hermoja riekaleiksi repivään tilanteeseen. Olen kuitenkin niin paljon ollut lääkärien kanssa tekemisissä elämäni aikana, että olen oppinut luottamaan heidän ammattitaitoonsa. Toki tämä luottamus ei aina ole sitten ollut aivan ansaittua, mutta kertaakaan ei lääkärin virhe ole päässyt minun epäluuloisesta seulastani läpi vaan olen välittömästi osannut siirtyä seuraavan lääkärin pakeille toista mielipidettä kysymään. Onko siis kyse lopulta yleisestä lääkäreihin luottamisesta vai omaan itseen luottamisesta? Varmasti mukana on molempia. Lopputulos on kuitenkin tähän saakka ollut aina positiivinen, joten sen pidemmät pähkäilyt lienevät tarpeettomia.

Olin tosiaankin odottanut tätä aikaa aina edellisviikon maanantaista lähtien kuin kuuta nousevaa. Maanantain jälkeen pystyin olemaan kohtuullisen levollisin mielin, mutta mitä pidemmälle aika kului, sitä hermostuneempi aloin olla. Mitä jos kaikki ei olekaan hyvin? Mitä jos sydänäänet eivät kuulu? Mitä jos ultrassa näkyy kuollut sikiö? Nämä ajatukset pyörivät hitaan kiduttavaa kehää päässäni. Viikonloppu meni taas enemmän tai vähemmän hermoillessa, mutta maanantaina saatoin jo huokaista helpotuksesta, enää huomiseen odottamista. 

Ennen lääkäriaikaa oli lyhyehkö tapaaminen terveydenhoitajan luona. Terveydenhoitaja mittasi verenpaineet, painon ja kyseli hieman kuulumisia. Paikalla oli jälleen sijainen, sama, joka otti minut tammikuun 9. päivä vastaan aivan ensimmäisellä neuvolakäynnilläni. Siinä käytiin läpi äkillisen verenvuodon aiheuttamia tuntemuksia ja pelkoja. Terveydenhoitaja oli mukavalla tavalla hyvin realistinen, mutta myös positiivinen ja empaattinen. Saatoin puhua suoraan siitä, miten tietoisesti haluankin jättää ajatuksiini pienen tietoisuuden siitä, että kaikki ei välttämättä ole hyvin. En edes halua tuudittautua vaaleanpunaiseen hattaraan ja kieltää, etteikö jokin voisi olla vinossa, pahastikin. Terveydenhoitaja piti tätä ymmärrettävänä ja tavallaan järkevänä, mutta toi esiin myös sen puolen, että todennäköisesti kaikki kuitenkin on hyvin. 

Niin, todennäköisesti kaikki on hyvin. Uutta verenvuotoa ei ole ilmennyt, ei minkäänlaisia kipuja eikä supistuksen kaltaisia tuntemuksia. Vaan onhan näitä lähipiirissäkin ollut. Kaikki on hyvin, kunnes ultrassa todetaan, että sikiö on kuollut. Se on hirveä isku odottaville vanhemmille ja miksei myös ilolla uutta pienokaista vartovalle lähipiirille. Me emme ole edelleenkään paljastaneet odotusta suurelle yleisölle vaan olemme pitäneet sen pienen piirin juttuna. Ihan vain, jotten joudu kohtaamaan kyselyjä lasketusta ajasta, jos kaikki ei menekään hyvin.

Lääkäriä odotellessa alkoi hermostuttaa todenteolla. Siinä vaiheessa sitä jälleen tajusi, millaisessa välitilassa olen. Hetken kuluttua saan joko hyviä tai huonoja uutisia. En tiedä muista, mutta itse ainakin vihaan tällaisissa tilanteissa odottelua ja haluaisin vain pikakelata tapahtumat siihen hetkeen, kun uutiset kuulen. Ottaisin mieluummin heti vastaan ne huonotkin asiat kuin vartoisin hermostuneena, mitä tuleman pitää. 

Lääkäri vaikuttikin ymmärtävän asian, koska hyvin lyhyen sananvaihdon jälkeen pyysi minua asettumaan tutkimuspöydälle, jotta voisi katsoa tilanteen ultralla. Minun pyynnöstäni teki myös sisätutkimuksen, jossa tarkisti kohdunsuun tilanteen. Kohdunsuu oli kiinni, kuten tässä vaiheessa kuuluukin. 

Ja sitten se ultra... Lääkäri käynnistä monitorin, laittoi vatsan päälle kylmää geeliä ja painoi tutkimuspään vatsalle. En voinut katsoa monitoriin vaan pidin pääni käännettynä vastakkaiseen suuntaan. Lääkäri onneksi hyvin pian - aikaa ei kulunut varmasti kahtakaan sekuntia, vaikka tuntui minuuteilta - totesi, että kaikki näyttää olevan hyvin. Sikiö liikkui reippaasti ja sydän pumppasi rinnassa. Vasta silloin käänsin pääni ja katsoin monitoriin. Ja siellä se tosiaan oli! Minun masuvauvani! Heilutteli jalkojaan ja käsiään, pienen pieniä raajojaan. Selvästi oli parhaillaan hereillä ja jumppatuokio kiivaimmillaan. Ei voinut erehtyä, kyllä se samaa pesuetta on kuin edellisetkin lapset. Yhtä kova meno jo kohdussa kuin isoveljillä aikanaan.

Lääkäri antoi minun katsella monitoria hyvän tovin ennen kuin sammutti laitteen ja vaihtoi kuuntelemaan sydänääniä. Jo ultran perusteella lääkäri totesi, että sydän vaikuttaisi lyövän varsin tasaisesti, mutta toki tutkimukseen kuuluu taajuudenkin mittaaminen. Syke 155 kieppeillä jälleen kerran. 

Kaikki hyvin siis! Voin jatkaa normaalia elämää. Yrittää löytää sen ilon odotuksesta, joka hetkellisesti on tukahtunut jatkuvan huolen alle. Eihän se huoli vieläkään mihinkään häviä, mutta lientynyt se kyllä jo on. Kuitenkin haluan käydä nyt hieman tiheämmin neuvolassa ja seuraava aika onkin sovittu jo kahden viikon päähän. Mitään varsinaista syytä ei ole, mutta tiedän, että kuukaudessa ehdin hermoilla liikaa ja yöunet kärsivät. Kahden viikon väliä suosittelivat myös terveydenhoitaja sekä lääkäri, jotta voin olla rauhallisin mielin.

Loppuun on vielä todettava, että tällainen lepäily ei sovi minun kropalleni saati mielelleni sitten yhtään. Normaalisti aktiivista elämää viettävä nainen kun jää sängyn pohjalle murehtimaan, tulee painoa äkisti aivan hurjan paljon lisää! Tiesin kyllä, että paino varmasti on noussut eikä määräkään yllättänyt, mutta turhauttaa kyllä. Terveydenhoitaja nauroi minun turhautumiselleni ja totesi, että hänestä kilomäärä ei tässä vaiheessa raskautta suinkaan ole mitenkään suuri saati hälyttävä, mutta itse en ole lainkaan tyytyväinen. Tosin en aio myöskään stressata asiasta enkä missään nimessä yrittää karistaa kertyneitä kiloja. Nyt on vain otettava itseään niskasta kiinni ja pysäytettävä painonnousu ennen kuin se karkaa todella lapasesta. Noin kolmessa viikossa painoa on tullut 1,3kg. Painonnousu per viikko on siis ollut peräti 433g. Raskauden alusta paino on noussut yhteensä 1,4kg. Sitä voi siis miettiä, millähän tämä rouva on lohduttanut itseään huolten painaessa...

Verenpaine oli edelleen hyvä, 105/72. Minulle se on aivan normaali paine, mutta terveydenhoitaja kutsui sitä alhaiseksi. Pulssi oli hurjat 81, joten jännitys kyllä vaikutti tulokseen melkoisesti! Virtsasta tehtävät liuskatestit olivat puhtaat niin sokerin kuin valkuaisen osalta. Jostain syystä aina pelkään, että virtsasta löytyy sokeria, vaikka niin ei koskaan ole käynyt... 

Tästä on taas hyvä jatkaa :) Tosin nyt silmäilen tiukemmin, mitä suuhuni pistän!