Kirjoitin tämän artikkelin jo kerran, mutta ollessani juuri painamassa "julkaise", koko teksti hävisi. Ah, ihanuutta. Siksi ei ole tehnyt ihan hirveästi mieli palata aihetta kirjoittamaan, mutta yritetäänpä nyt uudelleen...

Sain kuin sainkin siirrettyä sokerirasitustestini keskiviikolta 20.5 perjantaiksi 22.5. Kuvioita tuli tosin sotkemaan molempien lasten sairastuminen ja pari muuta muuttujaa, mutta kaikesta päästiin ylitse ja minä löysin tieni laboratorioon aikaisin perjantaiaamuna. 

Lyhyt tietoisku siitä, miksi näitä seulontoja tehdään: Raskausdiabetes eli gestaatiodiabetes vaikuttaa heikentävästi niin äidin kuin sikiönkin terveyteen. Yleensä hoidoksi riittää ruokavaliohoito, mutta lisääntyvissä määrin odottajat tarvitsevat myös insuliini- tai tablettimuotoista hoitoa. Raskausdiabetes on sairautena hyvin samankaltainen kuin tyypin 2 diabetes, voidaan siis puhua melko pitkälti elintasosairaudesta. Raskaus kuitenkin heikentää joka tapauksessa sokeriaineenvaihduntaa ja on näin ollen tavallista herkempi toimintahäiriöille. 

Ristiriitaista on, että juuri raskauden aikana naiset usein antavat itsensä syödä mitä ikinä tahtovat, kun tosiasiassa sokeriaineenvaihdunta on tuolloin huonoimmillaan. Tokikaan en toivo, että odottajat ottaisivat turhaa stressiä ruokavaliostaan, mutta järkevää olisi pysyä siinä perusterveellisessä arkiruossa. Mielestäni tässäkin pätee vanha ja hyväksi todettu nyrkkisääntö: Kun 80% ravinnosta on hyvää ja terveellistä, loput 20% eivät juurikaan merkitse.

Itselläni tosin 20% on hirveää liioittelua eikä minun geeneilläni ja perussairaudellani elimistöni kykenisi selviytymään niin suuresta määrästä "huonoa ravintoa". Vaan niinhän se on. Joidenkin meistä on oltava tarkempia kuin toisten. Elämä ei edelleenkään ole reilua. Vaikka se niin epäreilua onkin ;) 

Riskitekijöitä raskausdiabetekselle ovat muun muassa äidin ylipaino ennen raskautta. Ylipainoiseksi katsotaan, kun BMI ylittää 25. Myös munasarjojen monirakkulaoireyhtymä, yli 40 vuoden ikä, aiemmin syntynyt suurikokoinen eli yli 4,5 kiloinen lapsi sekä aiemmassa raskaudessa todettu raskausdiabetes. Minuun näistä osuu vain yksi, painoindeksini ylittää tuon mainitun rajan.

Itse sokerirasitustesti on kaksituntinen koettelemus, mutta sitä edeltää 12 tunnin paasto. Siis kellon ympäri syömättä ja juomatta. Lasillisen vettä sain juoda alkuun, kunhan 10 tuntia on sitten ilman yhtään mitään. Minulle jo paasto raskauden aikana on yhtä tuskaa. Syömättömyys aiheuttaa pahoinvointia, heikotusta ja huimausta, juomattomuus tuntui aamulla jo epäinhimilliseltä kidutukselta. Kyllähän sen sitten sinnitteli, kun ajatteli, että jos ei tänään niin sitten maanantaina. Parempi siis saada kerralla alta pois kuin pitkittää yhtään enempää.

Laboratiossa olin sovitusti 7:15, jolloin ensimmäiseksi otettiin sormenpäästä pika-arvo. Se näytti arvoa 4.8, mikä on varsin hyvä. Se ei kuitenkaan riitä vaan varsinainen sokeriarvo todennetaan laskimonäytteestä, joka otettiin kyynärtaipeesta. Vihaan verikokeita, jo sitä sormesta otettavaa, ja siinä jo valmiiksi pahoinvoivana ja heikkona en tiennyt, miten päin olisin, etten pyörtyisi. Koskaan en kykene katsomaan, kun minulta verta otetaan. Neulakammo on muuten yllättävän yleinen meillä hoitajilla - muiden pistäminen ja verinäytteen otto ei tunnu missään, mutta auta armias, kun joku lähestyy omaa suonta neulan kanssa...!

Verikokeen jälkeen pitää juoda nopeasti pieni määrä nestettä, joka sisältää peräti 75g sokeria. Hyh, miten makean imelää! Maku tosin oli tällä kertaa parempi kuin sokerirasituksessa vuonna 2009. Tuolloin juoma oli maustettu kolaesanssilla, nyt oli haettu vadelman makua. Peukku vadelmalle minulta!

Seuraavaksi sitä sitten istuttiin tunti odotushuoneessa. Ei saa käydä wc:ssä, ei juoda, ei syödä eikä pahemmin liikkua. Hieman ennen ensimmäisen tunnin täyttymistä alkoi se järkyttävä pahoinvointi, jota osasin odottaakin. Tuntuu, että oksennus tulee väkisin, taju lähtee, tuskanhiki virtaa ja mikään asento ei ole hyvä. Paikallisen laboratorion odotushuoneen penkit eivät muutenkaan ole mitään muotoilun aatelia, jos niissä hetkenkin pidempään joutuu istumaan, mutta siinä tuskissaan pyöriessä ne ovat kuin suoraan itsensä paholaisen tehtailta.

Tunnin kuluttua sokeriliemen juomisesta otettiin uusi verikoe. Sitten palasin istumaan ja tuskailemaan odotushuoneeseen. Onneksi pahoinvointi alkoi lientyä ja loppu puoli tuosta toisesta tunnista meni jo varsin inhimillisessä olotilassa. Kahden tunnin kuluttua sokerin nielemisestä otettiin vielä kolmas näyte ja se oli sitten siinä. Pääsin lähtemään kotiin.

Mieheni oli tehnyt minulle eväät valmiiksi ja söinkin ne heti autossa ennen kuin lähdin ajamaan kotia kohti. Huh, olo alkoi pikkuhiljaa helpottaa! Harmi vain, että lopuksi päivää jäi inhottava, juiliva päänsärky muistoksi tuosta koettelemuksesta.

Maanantaina sain sitten soittaa tulokset. Jännitän niitä aina. Olen joka kerta aivan varma, että nyt minulla on raskausdiabetes, saan jättivauvan, jonka sokeriarvot romahtelevat ja pahimmassa tapauksessa vointi on muutoinkin heikko. Minut on todella tehokkaasti peloteltu gestaatiodiabeteksella!

Neuvolasta vastasi joku uusi sijainen, joka lateli arvot niin nopeasti, etten meinannut pysyä perässä ollenkaan. Paastoarvo oli 4.6, kun sen pitäisi olla alle 5,3. Seuraavassa näytteessä arvo oli 8,2 ja sen pitäisi olla alle 10. Viimeisessä näytteessä glukoosipitoisuus oli 7,4 ja tavoite on saada alle 8,6. Huhheijaa. Kaikki arvot siis varsin hyvät. Kehoni ei tälläkään kertaa pettänyt minua. Tai minä en ole pettänyt kehoani. Miten sen nyt kukin haluaa ilmaista.

Raskausdiabetes ei tosiaankaan ole mikään maailmanloppu. Sitä ei pitäisi joutua häpeämään. Silti minä en voi olla ihmettelemättä odottajia, jotka vielä gestaatiodiabetesdiagnoosin saatuaan syövät miten sattuu. Kuten todettua, suurin osa odottajista pärjää ruokavaliohoidolla diagnoosin jälkeenkin. Ilman ruokavaliohoitoa taas tuntuu niin hölmöltä syödä lääkkeitä ja pistää insuliinia.

Minä olen noin muutenkin tarkka syömisistäni raskauden aikana, joten siksi olisi niin järkyttävää huomata, ettei sekään riitä pitämään sokeriarvoja kurissa. Tuntisin itseni epäonnistuneeksi ja alkaisin luultavasti vahdata syömisiäni liiankin tarkkaan. Alkaisin jättää aterioita väliin (ei hyvä!!) ja vältellä kaikkia hiilihydraatteja suorastaan neuroottisesti (ei hyvä!!). Soimaisin itseäni jokaisesta herkkupalasta, jonka koskaan olen suuhuni tunkenut ja liioittelisin haitat, jotka olen omalla toiminnallani sikiölle aiheuttanut. Tällaisissa tilanteissa huomaan, miten pahasti minulla edelleen on vikaa päässä. Tällaiset asiat nostavat heti kaikki syömishäiriöiset ajatukset pintaan.

Onneksi tälläkin erää vältyimme tältä ja loppuraskauden voin syödä hyvällä omallatunnolla kuten tähänkin saakka :) Ainakin, jos ei virtsaan ilmesty sokeria...