Loppuraskaus todellakin on hektistä aikaa! Olen tavattoman helpottanut siitä, ettemme jättäneet lastenhuoneen remontointia elokuulle, kuten jossain vaiheessa suunnittelimme. Tässähän ei ehdi mitään muutakaan - saati sitten jotain remonttia! Huhheijaa!

Mihin nämä päivät tosiaankin katoavat? Olen nyt muutaman päivän ihan tarkkaillut tätä eloa sillä mielellä, että olen laittanut merkille, mihin kaikki aika tulee käytettyä. Kuten arvata saattaa, tietokoneen ääreen en ole kerinnyt lainkaan moneen päivään. Netissä surffailuun se aika siis ei humahda, vaikka ruudun ääressä aika tuntuukin aina kuluvan hirmuista vauhtia. 

1) Ruoanlaitto. Se vie tavattoman paljon aikaa ja sitä saa tehdä koko ajan! Aamupalasta kun ollaan selvitty, jo pitäisi alkaa valmistella lounasta. Lounaan jälkeen saa mahdollisesti hetken armon aikaa, mutta kohta lapset norkoilevat jo välipalaa. Päivällinen meillä on aina syöty kohtuullisen aikaisin, joten välipalasta ei mene kauaakaan, kun taas löydän itseni keittiöstä. Sen jälkeen usein havahtuu keittiön jonkinasteiseen sotkuun, jonka selvittelyyn menee päivästä riippuen viisi tai viisikymmentä minuuttia. Iltapalaan mennessä alkaa olla jo aika loppu...

2) Pyykkihuolto. Pyöritän tavallisen pyykin lisäksi vauvan tarvikkeita. Vaatteita, lakanoita, petauspatja... Peitto onkin muuten vielä pesemättä! Muutenkin tällaisen siistejä vaatteita ja puhtaita lakanoita rakastavan ihmisen on helppo hurahtaa liiankin kanssa pyykin pesemiseen, joten ei tarvita kummoistakaan lisäystä, kun suoranainen ajannielijä on taattu. Tänä kesänä lisähaasteena on ehdottomasti ollut sateiset ja viileät kelit. Yleensä kesällä saa hetkessä kuivattua suuretkin pyykkimäärät, kunhan kantaa ne ulos. Kesällä meillä pestään tästä syystä aina myös kaikkien sänkyjen petarit, peitot ja tyynyt. Nyt ne ovat varsin mallikkaasti aiheuttaneet suurruuhkan pyykkihuoltoon - niiden kuivaaminen sisällä vie oman tovinsa. Pyykkihuoltoon on siis joutunut lisäämään myös "talon kuivaamisen" eli takassa puiden polttamisen. Jonkunhan ne puut on pilkottavakin... ;) Niin... Onhan meillä tosiaan se kuivausrumpukin, mutta en edelleenkään halua käyttää sitä ellei ole jokin aivan erityinen syy. 

3) Siivous. Olemme lähes koko ajan kotona tällä hetkellä eli meillä on runsaasti aikaa sotkea ja levitellä tavaroita paikasta toiseen. Näin ollen minun on myös jatkuvasti siivottava. Vietävä tavaroita takaisin paikoilleen, imuroitava ja pyyhittävä pölyjä (pyykkihuollosta tulee PALJON pölyä). Siivoukseen voisin laskea myös pihatyöt, joiden tekeminen on suorastaan tuskastuttavan hidasta. Ja niitähän tämän kokoisella tontilla riittää,

4) Lapset. Tämä on ehdottomasti se suurin aikasyöppö! Meidän lapsemme ovat aina olleet tyypiltään sellaisia jaloissa pyöriviä, syliin syntyneitä. He kyllä osaavat leikkiä hienosti keskenäänkin tai yksin tuntikausia omassa huoneessaan, mutta he harvoin haluavat. Edelleen he hakeutuvat leikkimään sinne, missä me vanhemmat olemme. Tästä syystä minulla pyörii koko ajan jaloissa kaksi energistä menijää, joilla on koko ajan jotakin asiaa minulle. Kaikki tekemiseni siis keskeytyvät jatkuvasti, kun joku haluaa kertoa jotain, kysyä jotain tai muuten vain saada huomiota.

Minulle on monet kerrat sanottu, annettu ohjeeksi suorastaan, että lapset pitäisi opettaa olemaan itsekseen. Ettei saisi reagoida heidän jokaiseen inahdukseensa ja olla käytettävissä. En ymmärrä, Mitähän varten minä oikein olen? Kotitöitä? Omaa aikaa? Tottakai vanhemman tehtävä on olla saatavilla ja olla kiinnostunut lapsensa edesottamuksista. En minä "reagoi jokaiseen inahdukseen" enkä esimerkiksi suostu yleiseksi sirkusteltaksi, jonka tarkoitus on viihdyttää lapsia parhaan kykynsä mukaan. Passitan hyvin nopeasti tylsyyttään valittavat lapset omaan huoneeseensa tai pihalle keksimään jotakin tekemistä. Ja aina he sitä tekemistä ovat keksineetkin. Mutta jos lapseni haluaa kertoa minulle ulkona kohtaamastaan etanasta, tottakai minä kuuntelen.

Meillä lapset myös osallistuvat aktiivisesti kotitöihin. Väitän, että suureksi osaksi tämä johtuu siitä, että heidät on aina pidetty siinä jaloissa. He ovat pienestä pitäen nähneet arkista aherrusta, heille ei ole keksitty mitään sijaisaktivointia tai istutettu sitterissä poissa jaloista. On hieman hankalampaa ripustaa pyykkiä vauva kantoliinassa tai täyttää astianpesukonetta taaperon kanssa, mutta nyt nämä toimet ovat lapsille tuttuakin tutumpia ja he osallistuvat niihin automaattisesti, jopa oma-aloitteisesti joskus. 

Täytyy myöntää, että juuri tällä hetkellä lapset ovat suunnattomaksi avuksi minulle. En juurikaan kykene kumartelemaan valtavan vatsani kanssa (se aiheuttaa kipeitä supistuksia), joten lapset toimivat usein minun poimureinani. Heidän ei todellakaan tarvitse kulkea mukanani koko päivää auttelemassa, mutta on hetkiä, jolloin ilmoitan, että nyt teemme sitä tai tätä ja te saatte auttaa. Sitten kun hommat on tehty, saatte jatkaa leikkejänne. Hyvin harvoin lapset sanovat vastaan tai ovat haluttomia auttamaan. Toki niitäkin hetkiä on, onhan heillä kuitenkin oma tahtonsa eivätkä he ole mitään peloissaan nöyristeleviä marionetteja - onneksi!

5) Vatsa. Se hidastaa kaikkea. Sen kanssa tekeminen on raskasta. Joudun lepäämään huomattavasti tavallista enemmän. Pakko päästä istumaan hetkeksi, joskus jopa kesken askareen. Tarvitsen ainakin puolen tunnin levon ihan vaakatasossa iltapäivällä, jotta jaksan iltaan saakka. Ja tosiaankin... Olen hidas! Liikun kummallisesti vaappuen kuin mikäkin ylipainoinen sorsa. Liitoskivut ovat varsin kovat ja haittaavat normaalia elämistä ja tekemistä. Näkisittepä, kuinka ketterästi saan työnnettyä ruohonleikkuria tai pedattua lasten kerrossängyn. Vatsa on tiellä kurotellessa ja ahtaissa paikoissa liikkuessa.

6) Huonot yöunet. Unirytmini on muodostunut todella omituiseksi ja ennen kaikkea erittäin epäkäytännölliseksi. Ilmeisesti hormonitoiminta aiheuttaa tällaista. Haluaisin nukkua muutaman tunnin pätkissä pitkin päivää. Pirteimmilläni olen iltayöstä ja toisen kerran aamuyöstä. Pirteys ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti jaksamista ja aikaansaamista. Toisaalta olen illalla aivan puhki päivän touhuista, joten haluaisin vain nukkumaan. En kuitenkaan saa unta ennen kuin pitkälti yli puolen yön! Sitten herään neljän jälkeen, jälleen pirteänä, mutta kuitenkin jokseenkin loppuunvenytetty.

Vaan eipä tässä enää montaa viikkoa tätä vatsaa tarvitse katsella! :)