Johan tätä blogihiljaisuutta taas on kestänytkin... Useampi verkkokurssi päällekkäin menossa, deadlinet tiukat ja... En tiedä, tietokoneesta on tullut vain ja ainoastaan opiskeluväline. Herättää toisaalta tietynlaista intoa, toisaalta alkaa tulla korvista ulos tämä termien, teorian ja lainsäädännön pyörittely! Niin ärsyttävää kuin onkin aikatauluttaa puolentoista tunnin koulumatkoja (per suunta) tähän lapsiperhearkeen, tässä jatkuvasti tietokoneella istuessa alkaa arvostaa sitä, miten helpolla pääsee, kunhan vain istuu tasapersuksilla luennolla ja kuuntelee. Toisaalta alan entistä enemmän kyseenalaistaa "tavallisen" opetuksen luotettavuutta ja arvostaa kokeilla mitattua osaamista huomattavasti aiempaa enemmän! Suuri osa luennoilla istujista vain kuluttaa aikaansa aiheeseen keskittymisen sijaan - minäkin joinakin päivinä. Kun kotoa käsin on pakko tehdä opettajalle näkyväksi, että olen ihan oikeasti lukenut koko lähdemateriaalipinkan ja ymmärtänytkin sen... Noh, se näistä minun opiskeluista tällä erää.

Tänään on perjantai 3.4 ja raskaus on edennyt viikoille 19 +6. Huomenna mittariin pärähtää tasan 20 ja puoliväli jää hiljalleen taakse. Riippuen toki hieman raskauden lopullisesta kestosta, mutta noin niin kuin laskennallisesti. Viikon päästä päästään miehen kanssa taas ihailemaan monitorilta pikkuvesseliä rakenneultran muodossa. Vauvan liikkeet tuntuvat jo vahvoina ja kovastihan tuo tuntuu jumppaavan. Yhtä eloisa taitaa tästäkin tulla kuin isoveljistään. Muistuttaa enempi Kuopusta ainakin tällä hetkellä liikkeiltään. Sellaisia voimakkaan sulavia. Esikoinen pamautteli melko suoraviivaisesti eikä pahemmin silitellyt. Pyörii myös kovasti, mutta vielähän tilaa siihen riittää :)

Rakenneultra jännittää edelleen kovasti. Toivon vain, että kaikki on hyvin! Emme vieläkään ole tehneet kummempia hankintoja vauvalle. Vauva-lehden tilaajalahjaksi valitsin kylläkin vauvakokoa olevat lakanat, että ainakin yhdet moiset ovat odottamassa! Ja tietysti ne, mitä veljiltä on jäänyt. 

Ultran jälkeen on sitten suunnitelmissa tehdä matka Ikeaan ja mennä katselemaan ainakin vauvan vaatteille sopivaa vaatekaappia tai -lipastoa. Pinnasänkykin on toki jossain vaiheessa ostettava ja tiedänkin jo, millaisen haluan, mutta se on oikeastaan hankinnoista vähiten tärkeimpiä aivan alussa. Suunnitelmana on, että vauva tulee viereen nukkumaan, kuten edellisetkin ovat tehneet. Jos perhepeti syystä tai toisesta ei onnistu, on meillä siinä vaiheessa kuitenkin rattaat, missä voi sitten nukuttaa. Tosin epäilen vahvasti, että kaikkeen valmistautuva luonteeni ei todellisuudessa anna periksi, että pinnasänky hankittaisiin vasta vauvan synnyttyä. Eiköhän sekin tänne ilmesty ihan hyvissä ajoin. Kunhan nyt tuo lastenhuoneremontti pyörähtäisi käyntiin...

Tuosta kaikkeen valmistautumisesta tulikin mieleeni, että olen jo pohtinut, miten nukkumisjärjestelyt sitten hoidetaan, jos olen oikein huonossa kunnossa synnytyksen jälkeen. Meillä on makuuhuoneen sänky niin, että sinne joutuu hieman "kiipeilemään". Ei mitään oikeasti urheilullista, mutta oikein heikossa kunnossa vauva kainalossa se saattaa hyvinkin olla ylitsepääsemätön suoritus. Olen siis jo ennalta suunnitellut, että olohuoneeseen hankitaan riittävän suuri varavuode, jonka voi sitten helposti pystyttää minulle ja vauvalle. Mieheni pudisteli tässä vaiheessa päätään, että mitä minä sitäkin suremaan tässä vaiheessa.

Minä nyt vain olen tällainen. En tahdo, että joudun synnytyssalissa miettimään, miten ihmeessä selviän kotona. Toisaalta olen palautunut edellisistäkin synnytyksistä todella hyvin. Esikoisen kohdalla tikit kiristivät pari ensimmäistä viikkoa, mutta muuten ei ollut minkäänlaista ongelmaa. Kuopusta synnyttäessä ei tullut minkäänlaisia repeytymiä tai leikkaushaavoja, joten en tarvinut myöskään tikkejä. Istuin normaalisti ja kivutta kaksi tuntia synnytyksen jälkeen! Vaan parempi katsoa kuin katua, eiks jeh? ;)

Aika moni odottaja varmaan tässä vaiheessa alkaa miettiä, ottaako äitiyspakkauksen vaiko rahan... Niin mekin. Esikoisen kohdalla otimme pakkauksen, jonka kaikki osat olivat tallessa ja hyvässä kunnossa Kuopuksen syntyessä vain vuosi ja kahdeksan kuukautta myöhemmin. Nythän ei enää ole likikään kaikkea jäljellä, mutta esimerkiksi kevyttoppahaalari ja toppahaalari ovat, samoin joitakin bodyja. Kynsisakset - ne todella hyvät! - ovat yhä lasten käytössä. En vielä tiedä, mihin päätökseen päädymme. Muistaakseni summa, jonka saa, jos ei äitiyspakkausta ota, on 140 euroa. En nyt ole vielä edes tarkistanut asiaa, joten saatan erehtyäkin. Sillä summallahan ei uutena kaikkea äitiyspakkauksen mukana tulevaa saa, mutta käytettynä enemmänkin. Ja silloin saisi valita juuri sitä, mitä itse haluaa/tarvitsee.

Olen myös kovasti muistellut, miten sitä vastasyntynyttä oikein puetaan. Vanha sanontahan on, että yksi vaatekerros enemmän kuin itselle... Jännittävää, miten nopeasti vauvanhoito unohtuu, kun sitä ei aktiivisesti tee. Se eroaa kuitenkin niin täysin taaperon saati isomman hoidosta. Ja minä olen sentään koulutettu myös vastasyntyneiden hoitoon! Vaan kun niistäkin oppivuosista on kulunut useampi vuosi. Neuvolassa terveydenhoitaja lohdutti, että kummasti se kaikki palautuu. Odotan mielenkiinnolla sitä muistoryöppyä!

Vaan olenhan minä nämä isommatkin onnistuneesti saanut hoidettua, joten luulisi tämänkin sitten sujuvan. 

Tässä on tullut myös naureskeltua, että mihin sitä onkaan ryhtynyt?! Olemme päässeet eroon vaipoista, jatkuvasta yöheräilystä (no okei, siitä emme täysin, koska Esikoinen vaatii hieman enemmän), kakkapyykistä ja yhdestä 24/7 kiinni roikkuvasta... Elämä on toisaalta juuri nyt niin hirmuisen helppoa, kun lapset ovat isoja ja alkavat hiljalleen olla melko omatoimisia. Ja kuitenkin tässäkin riittää haastetta kahdelle aikuiselle aivan riittämiin. Esikoinen aloittaa koulutiensä ja tarvitsee siinä runsaasti tukea ja apua. Kuopus siirtyy esikouluun ja kouluvalmiuksien opettelu alkaa. Joten miksi ihmeessä me haluamme aloittaa kaiken alusta?!

Kuten sanottua, tälle on tullut naureskeltua. Muutama asia minua pelottaa, kuten Esikoisen koulukyytien järjestäminen, mutta en näe edessä mitään, mitä pahemmasta emme olisi jo selvinneet. Kyllä tämä Kolmas on todella odotettu ja haluttu lapsi! <3 

Miehestäkin kuoriutuu taas se rasittavan ylisuojeleva idiootti, joka ei antaisi minun tehdä mitään. Ei saisi käydä poluttomassa metsässä lenkillä, ei kävellä liukkaalla. Enemmänkin hän kieltoja jakelisi, jos antaisin yhtään mahdollisuuksia. Silmistään näen aina huolen, kun lähden lasten kanssa hevostallille. Ilmoittauduinpa vielä yhdelle vammaisratsastusta käsittelevälle kurssillekin, mikä meinasi jo olla miehelle liikaa. Vaan helpotti sekin pelko, kun nauroin, että ne hevoset on koulutettu kestämään arvaamattomasti käyttäytyviä erityisryhmiä, joten tuskin yksi pallomahainen nainenkaan niiden tappajanvaistoja herättää. 

Pallomahasta tulikin mieleen, että enää ei kyllä tarvitse kenenkään epäillä olenko raskaana vaiko vain lihonut. Kyllä näkyy jo selvästi, että tässä uutta perheenjäsentä kasvatetaan :) Mistä ihmiset löytävät sopivia ulkoiluvaatteita raskaudenajaksi?! Takkeja kyllä löytyy vaikka millaisia, lasketteluhousutkin löysin - mutta enhän minä niitä näin keväällä osta! Valitettavasti en ole aivan niin kätevä käsistäni, että osaisin ommella omiin ulkohousuihini vatsakappaleen... Eikä niissä enää yllä nappi tahi vetoketju kiinni! Juoksutrikoita käytän taittamalla vyötäröosuuden vatsan alle. Ei tunnu aivan ihanteelliselta eikä ainakaan näytä siltä. Onneksi ei näy takin alta! Vaan pysyvätpähän sentään jalassa puristamatta vatsaa.

Pääsiäinen meillä vietetään rentoutuen, talkoohengessä pihatöitä tehden ja minä naputan koulutehtäviä aina, kun aikaa on. Mies paiskii töitä koko pääsiäisen. Talo siivottiin lasten kanssa eilen ja nyt voi hyvällä omalla tunnolla nostaa jalat hetkiseksi kohti kattoa, maata sohvalla ja tuijottaa dvd:ltä Hakekaa kätilö! -sarjaa :)